Etusivu Oscar Kuvat Kuulumisia Linkit Muistoissa In English

MUISTOISSA

KITIMAT EAGLE PEAK "EMIL"
28.06.1999 - 28.11.2009

Saavutukset
Näyttelyt: KANS & FIN & EST MVA
Taipumuskoe: Nou 1 (hyväksytty)
Agility: Maxi 3
Toko: Avo 2

Jälkeläiset
1. pentue: Emänä KANS & FIN MVA Small Fetcher Alice "Fiina"
2. pentue: Emänä FIN MVA Siphra´s Loving Starlet "Stella"

Tarinaa Emilistä

Koiran hankkiminen perheeseen oli meille itsestäänselvyys ja keväällä 1999 aloimme aktiivisesti etsimään itsellemme sopivaa koirarotua. Jotenkin mikään ei tuntunut siltä omalta rodulta: Liian iso, liian pieni, liian karvaton, liian räksyttävä… Lopulta löysimme koirakirjasta rodun nimeltä novascotiannoutaja. Alkoi armoton tiedon etsintä kirjoista ja netistä. Tämä tuntui olevan meille juuri sopiva rotu. Se oli sopivan kokoinen, luonne ja ominaisuudet vaikuttivat hyvältä harrastamiseen. Saimme Suomen Noutajakoirajärjestöstä silloisen pentuvälittäjän eli Mirja Tuomisen puhelinnumeron ja soitimme hänelle. Ensimmäinen puhelu kesti yli tunnin hänen kertoessa meille rodusta ja vapaana olevasta urospennusta. Sovimme, että tulisimme katsomaan pentua seuraavalla viikolla. Rakastuimme pentuun ja pidimme kasvattajasta, joten valinta oli helppo. Haimme sen kotiin parin viikon kuluttua. Mirja oli nimennyt pennun Emiliksi ja koska emme keksineet parempaa nimeä ja pentu oli ihan Emilin näköinen se jäi sille nimeksi. Emil on saanut virallisen nimensä punaviini Eagle Peak:n mukaan, sisko Millie on taas valkoviini "Echo Ridge".

Emil tuli meille siis melko lyhyellä varoitusajalla syyskuussa 1999, mutta päivääkään ei tarvinnut katua!

Emil oli erittäin helppo pentu. Sen ainoa ”tuhotyöt” olivat lompakkooni jääneet pari hampaanreikää ja yksi revitty mainos. Se oppi nopeasti jäämään yksin ja se oli jo 4 kuukauden ikäisenä sisäsiisti, vaikka tuolloin asuimme kerrostalokaksiossa 6 kerroksessa. Hissiä tuli käytettyä kiitettävästi tuona aikana ;-)

Agilityyn tutustumisen aloitimme Emilin ollessa noin 10 kuukauden ikäinen. Olimme alkeiskurssilla minikoirien ryhmässä, jossa kaikki esteet olivat matalia. Alkeiskurssista aina kevääseen 2002 asti meitä ohjasi Emilin Millie-siskon omistaja Liinu. Emilin ensimmäinen virallinen kilpailu oli 1.5.2002, jossa meidän hylättiin kieltovirheiden vuoksi. Vuonna 2003 nousimme  maxi 2-luokkaan ja vuonna 2006 kolmosluokkaan. Ikävä kyllä Emilin agilityura loppui pian kolmosluokaan siirtymisen jälkeen kun sillä todettiin alkava nivelrikko.

Perustottelevaisuutta opetettiin pennusta alkaen, mutta varsinaisen tokon aloitimme Emilin ollessa noin vuoden ikäinen. Lähdimme koulutuskentälle lähinnä aktivoimaan koiraa, jolla tuntui olevan loputtomasti energiaa. Laji vei kuitenkin mennessään ja pian tavoitteena oli päästä kilpailemaan. Ensimmäisiin virallisiin kilpailuihin osallistuimme keväällä 2002, josta saimme 1-tuloksen! Avoimesssa luokassa kävimme muutamaan otteeseen ja paras saavutuksemme oli AVO 2.

Noutajien taipumuskokeeseen (NOU) Emil osallistui vähän ennen kahden vuoden ikää. Se pääsi kokemattomasta ohjaajastaan huolimatta ensimmäisellä yrityksellä läpi. Näyttelyissä olemme käyneet paljon enemmän kuin mitä alun perin oli suunnitelmissa ja Emilistä tuli Suomen muotovalio (Fin Mva) 2 vuoden ja 2 viikon ikäisenä. Syksyllä 2002 kävimme Tallinnan kansainvälissä näyttelyssä, jossa Emilistä tuli Eestin valio (Est Mva) ja kansainvälisen muotovalion (Kans Mva) titteli vahvistettiin toukokuussa 2003 Emilin ollessa vähän alle 4 vuotias. Emilin viimeiseksi näyttelyksi jäi elokuussa 2003 Helsingin näyttely, sillä se kastroitiin  eturauhasongelman vuoksi joulukuussa 2003 ja sen myötä meni oikeus osallistua näyttelyihin.

Emilillä on kaksi pentuetta. Ensimmäinen pentue syntyi jo ennen Emilin toista syntymäpäivää, tähän pentueeseen syntyi 2 urosta ja 2 narttua. Olen ollut todella tyytyväinen pentueeseen ja olenkin päässyt aika läheltä seuraamaan pentueen kehittymistä aktiivisten perheiden ansiosta. Pentue on pärjännyt loistavasti näyttelyistä ja tuloksia löytyy myös muilta aloilta (agility, nome, pk, toko, mejä, rally-toko). Toinen pentue syntyi vuoden 2001 lopussa. Tähän pentueeseen syntyi 2 pentua, narttu jäi kasvattajalle ja uros muutti meille Emilin seuraksi.

Pidempään jatkuneen ontumisen jälkeen Emilillä todettiin alkava nivelrikko molemmissa etukyynärissä keväällä 2007. Nivelrikon kanssa meni ihan hyvin syksyyn 2009 asti, jolloin Emil kuvattiin uudestaan ja sillä todettiin vaikea-asteinen nivelrikko olka-, kyynär- ja lonkkanivelissä. Nivelrikkoa hoidettiin mm. akupunktiolla, joka toimikin loistavasti. Lopulta kuitenkin Emil oli liian tuskainen ja kun takajaloista hävisi voima niin teimme raskaan päätöksen päästää sen juoksentelemaan kivuttomaan paikkaan.

Emil

Emil


SIENNA-RED STAR EAGLE "AARON"
28.12.2001 - 28.11.2009

Saavutukset
Näyttelyt: 3 * sert, cacib
Agility: Maxi 2

Tarinaa Aaronista

Olin jo Emilin ollessa nuori ajatellut, että olisi joskus tulevaisuudessa kiva ottaa toinen koira sen seuraksi ja mieluiten vielä Emilin jälkeläinen. Ensin piti tietysti katsoa tulisiko Emilistä luonteensa ja muiden ominaisuuksien vuoksi käyttökelpoinen jalostuskoira.

Emilin ollessa noin 2-vuotias Benita Rosenholm kennel Sienna-Red:stä soitti minulle ja kysyi Emiliä nartulleen Siphra’s Loving Starlet "Stella". Benita halusi itselleen yhdistelmästä nartun ja minä taas meille uroksen. ”Vähimmäisvaatimuksena” oli siten kaksi pentua: yksi uros ja yksi narttu. Tämä täyttyi juuri ja juuri joulukuussa 2001 kun Stella sai kaksi isoa pentua. Dessy painoi syntyessään 500 grammaa ja Aaron 600 grammaa!

Aaronin virallinen nimi on yhdistelmä sen emän ja isän virallisista nimistä. Pentueesta tuli "Star"-pentue emän mukaan ja Eagle tuli taas Emilin-isän virallisesta nimestä. Kutsumanimi tuli täysin vahingossa. Etsimme ensin E-kirjaimella alkavaa nimeä, mutta emme löytäneet mielestä nimeä, joka erosi tarpeeksi paljon Emilistä. Sitten aloimme etsimään muilla vokaaleilla alkavia nimiä ja Aaron tuntui kivalta ja se sopi mainiosti Emilin seuraksi :-)

Neljän viikon kuluttua pääsimme katsomaan pentuja. Rakastuimme heti reippaaseen ja hellyttävään poikaan ja päätimme ottaa sen perheeseemme. Helmikuun puolessa välissä kävimme hakemassa Aaronin kotiin ja suunnitelmien mukaan Aaronin sisko Dessy jäi emänsä ja kasvattajansa hoiviin.

Aaron oli pennusta asti ollut erilainen kuin isänsä. Aaronista löytyi enemmän omapäisyyttä, temperamenttia ja myöhemmin myös pehmeyttä. Se oli myös paljon enemmän hellyyttä kaipaava ja viihtyi sylissä huomattavasti paremmin kuin Emil. Se olikin varsinainen mamman pusupoika, joka oli aina iloinen!

Aaronin pentuajasta ei selvitty ilman tuhoja ;-) Se söi herätyskellon johdon poikki, tuhosi ainakin yhden maton, repi lehdet huonekasveista, heitti mullat kukkaruukuista lattialle ja nakersi lattialistaa. Loppujen lopuksi selvisimme kuitenkin aika vähällä, vaikka välillä vähän jännittikin tulla kotiin katsomaan mitä siellä odottaa ;-) Aaronkin oli noin 4 kuukauden ikäisenä sisäsiisti.

Peruskoulutus aloitettiin luonnollisesti heti pennun tultua taloon. Aaronin kanssa käytiin vain muutaman kerran ohjatussa tokokoulutuksessa. Alokasluokan liikkeet se osasi hienosti, mutta kokeeseen asti sen kanssa ei koskaan päästy.

Agilityn alkeiskurssi alkoi toukokuussa 2003, Aaronin ollessa vuoden ja 4 kuukautta vanha. Se selvästi nautti lajista ja siitä tulikin päälajimme. Aaronin ensimmäiset kisastartit olivat aika surkeita, sen jännittäessä uutta tilannetta. Pidimme vuoden tauon ja tauon jälkeisessä kisassa tuli ensimmäinen nolla. Kakkosluokkaan Aaron nousi vuonna 2006. Aaronin agilityura loppui kuitenkin vuonna 2007 kun ärhäkkä PRA huononsi sen näköä sen verran, että se ei enää kunnolla nähnyt esteitä.

Aaronin kävi näyttelyissä jonkin verran ja se sai niistä kolme sertiä ja yhden cacibin. Aaron kastroitiin kesällä 2006 ja näyttelykäynnit loppuivat.

Taipumuskokeisiinharjoiteltiin säännöllisen epäsäännöllisesti pentuajoista lähtien. Kävimme kolme kertaa yrittämässä taipumuskoetta, mutta tulokseksi jäi nolla. Riista kelpasi, mutta se oli liian häiriöherkkä ja pehmeä koetilanteessa.

Aaronin PRA oli harvinainen ärhäkkä ja lopulta vain 7½ vuotiaana se oli lähestulkoon sokea. Valtaosa ajasta se kuitenkin pärjäsi hyvin ja säilytti elämänilonsa. Se oli kuitenkin koko elämänsä ollut se perheen toinen koira, joka eli isänsä hellässä huomassa ja tämän vuoksi emme uskoneet, että se olisi enää ollut onnellinen jäädessään yksin. Tämän vuoksi teimme raskaan päätöksen, että Emil ja Aaron saisivat lähteä yhdessä.

 

Aaron

Aaron

Aaron

Kiitos pojat, annoitte meille niin paljon!