
PÄIVÄKIRJA 2009
03.12.2009 SURUA Nämä pienet asiat ovat sellaisia, jotka tekevät surulliseksi. Usein huomaan ajattelevani mitä Emil tai Aaron tekisivät juuri nyt. Vaikeata on ollut myös selittää lapsille koirien poismenoon liittyviä asioita. Jenna on reagoinut vahvasti asiaan, Joona on onnekseen vielä sen verran nuori, että ei oikein vielä ymmärrä. Paljon on asiasta puhuttu ja aika toivottavasti tekee tehtävänsä tässäkin asiassa. Samalla haluan kiittää kaikkia muistamisesta ja tuesta, se on tullut tarpeeseen! 29.11.2009 POJAT OVAT POISSA :( Emilin nivelrikkoa hoidettiin syksyn mittaan kipulääkkeellä ja akupunktiolla, joka toimikin loistavasti. Se helpotti oloa hyvin ja akupunktioiden jälkeen sillä oli selvästi hyvä olla. Eilen aamulla herättyäni kuulin Emilin vinkuvan alakerrassa ja luulin sillä olevan vain kiire ulos. Päästyäni alakertaan huomasin, että kaikki ei todellakaan ole hyvin, sillä minua vastassa oli tärisevä koira. Päästin pojat ulos ja annoin kipulääkkeen. Emil pystyi kyllä kävelemään, mutta takajaloista tuntui hävinneen voima. Kipulääke vaikutti tärinään, mutta selvästi näki, että kaikki ei ole enää kunnossa. Aaronin näkö on selvästi viime aikoina heikentynyt ja luulen, että se oli jo ainakin lähestulkoon sokea. Se on koko elämänsä elänyt isänsä kanssa siihen tukeutuen, joten en usko, että se olisi ollut onnellinen sokeutuneena ilman Emiliä. Päätäs oli olosuhteista huolimatta vaikea, mutta uskon sen olleen oikea. Eilen iltapäivällä pojat pääsivät paikkaan, jossa ei kipua enää ole. Kiitos pojat, annoitte meille niin paljon!
17.09.2009 SYYSKUULUMISET Tänään kävimme Emilin kanssa ensimmäistä kertaa akupunktiossa tarkoituksena kokeilla jos siitä olisi lisäapua kivunlievityksessä. Emil oli aluksi hyvinkin epäluuloisen näköinen, mutta akupunktiopiikkien laittamisen jälkeen se kävi lattialle makaamaan ja lähestulkoon nukahti. Ei siis voinut olla kovinkaan epämiellyttävä kokemus :) Jatkamme akupunktiokäyntejä ainakin muutaman käynnin verran ja toivomme, että niistä olisi apua. Näin syksyn tullessa olemme käyneet jo monesti sienestämässä. Emil ja Aaron nauttivat kun pääsevät mukaan ja noiden ikäherrojen kanssa onkin helppo sienestää, sillä ne pysyvät lähietäisyydellä mustikoita syömässä. 17.08.2009 KESÄKUULUMISIA Aaronkin voi hyvin silmiä lukuunottamatta. Nyt iltojen taas pimentyessä huomaa selvästi kuinka näkö on taas kesän aikana huonontunut. Pimeässä se ei varmaankaan näe oikeastaan mitään, kotona se esim. törmää imuriin, jos se on jätetty johonkin väärään paikkaan. Päivänvalossa se selvästi näkee vielä jotain, vaikea vain arvioida kuinka paljon. Mökillä se kyllä hyppää laiturilta veteen ja noutaa lähes 100 prosenttisesti kaikki järveen heitetyt tennispallot, mutta en tiedä hakeeko se pallot näkönsä vai enemmänkin kuulo- ja hajuaisteja käyttämällä. Pääasia kai on, että se nauttii. 06.06.2009 KUULUMISIA Toukokuun loppupuolella kävimme pitkästä aikaa Lenkillä Tuusulassa Emilin jälkikasvun kanssa. Hauskaa oli ja otetaan taas uusiksi mieluummin ennemmin kuin myöhemmin :)
Emilin tilanne on lähes sama kuin viime vuonna: "Silmissä tila ennallaan, ei kaihimuutoksia, silmänpohjissa edelleen ohentuma-alueet saarekemaisia (pieniä), suonitus liki moitteeton." Aaronin silmien huonoihin uutisiin on saanut jo tottua eikä tämä kerta ollut poikkeus: "PRA edennyt, enää 15% suonituksesta todettavissa. Lieviä sedundaarisia linssin etu- ja takaosan kuorikerroksen kaihimuutoksia." 21.02.2009 FREYA JA INCA HOIDOSSA Lauantaina kävimme vanhempieni luona ja jossa koirat saivat touhuta kanssamme pihalla. Tytöt olivat todella helppoja hoitokoiria ja ne tulevat loistavasti toimeen niin meidän koirien kuin lastenkin kanssa. Ovat siis ehdottomasti tervetulleita taas hoitoon :) |