
Loka-joulukuu 2006
28.12.2006 AARON 5-VUOTTA
& TILINPÄÄTÖS 2006 Aaronin synttäreiden myötä vuosi 2006 alkaa lähestyä loppuaa ja on taas aika miettiä mitä vuoden aikana on tapahtunut Emilile ja sen jälkeläisille. Tälle vuodelle emme asettaneet mitään tavoitteita, sillä Joona syntyi tammikuun lopussa ja tiesimme vapaa-ajan jäävän todella vähäiseksi kun talossa on kaksi pientä lasta. Jotain olemme kuitenkin vuoden aikana ehtineet puuhastelemaan. Emilhän sai viimeisen nousunollansa kakkosluokasta agilityssä viime vuonna juuri ennen kuin jäin äitiyslomalle ison mahani kanssa. Ensimmäinen kolmosluokan startti oli sitten pitkän agilitytauon jälkeen toukokuussa ja ensimmäinen SM-nolla tuli heti seuraavassa startissa kesäkuussa. Sen jälkeen on ollut monta ”läheltä piti” rataa, joten tästä on hyvä jatkaa ensi vuonna. Aaronin kanssa kävimme alkuvuodesta tekemässä noutotreenejä paukkujen kera ja samaa hommaa olemme jatkaneet nyt loppuvuodesta. Aaron vieläkin säpsähtää haulikon ääntä, mutta onneksi tekemisen intoa on nyt sen verran, että ei mene toimintakyvyttömäksi. Aaron kastroitiin heinäkuussa, joten viimeiseksi näyttelyksi jäi Helsingin kesänäyttely, josta tuloksena hienosti PU-2 sijoitus! Syyskuussa Aaron siirtyi agilityssä kakkosluokkaan. Kakkosluokasta sillä on nyt yksi ratavirheetön suoritus, jota oli tosin 6 sekuntia yliaikainen. Muista Emilin jälkeläisistä Dessy sai Euroopan voittaja näyttelyssä hienosti ERIn ja Wellu nomeili Jussin kanssa ALO2-tuloksen. Freya nousi agityssä kakkosluokaan, haki mejästä AVO1-tuloksen ja näyttelystä ERIn. Vuosi on ollut todella kiireinen lapsien kanssa. ”Virallinen” tekeminen jäi tämä vuonna koirien kanssa vähemmälle, mutta ne ovat saaneet nauttia täysin rinnoin lapsien kanssa ulkoilemista ja uimisesta mökillä. Emilin ensi vuoden tavoitteeksi asetamme muutaman nollatuloksen agilityssä, paljon emme varmastikaan ehdi kisaamaan. Aaronin kanssa asetamme tavoitteeksi nollatuloksien saamisen kakkosluokasta, toivottavasti lisääntymässä oleva vauhti mahdollistaa sijoittumisen kolmen parhaan joukkoon nousunollien saamiseksi. HYVÄÄ UUTTA VUOTTA KAIKILLE! 24.12.2006 JOULUAATTO
20.12.2006 AGILITYÄ TREENAAMASSA Kovasti tekisi jo mieli kisaamaan, onhan edellisesti kisasta jo kuukausi ;) Taitaa kuitenkin mennä maaliskuuhun asto ennen kuin kisaamme seuraavan kerran. 15.12.2006 JENNA AVUSTAA Jenna tykkää myös koirien harjaamisesta ja komentaa niitä pysymään paikallaan: "Paikka! Nyt paikalla! Ei mene mihinkään!" (miten niin meidät koirat ei pysy paikallaan kun 2-vuotias yrittää harjata...) 13.12.2006 AGILITYÄ Tämän jälkeen laitoimme pitkästä aikaan pystyyn hyppyneliön ja teimme siinä kahta erilaista harjoitusta. Ensimmäisenä koira hyppyneliöstä ulos, välistäveto ja taas hyppyneliöstä ulos jne. Toisessa harjoituksessa koira hyppyneliöön sisään, kierto takakautta ja takaisin hyppyneliöön jne. Emil meni molemmat harjoitukset erittäin hyvin ja tiukilla käännöksillä. Aaronin kanssa ensimmäinen harjoitus meni paremmin, mutta pienen harjoittelun jälkeen toinenkin meni jo hyvin. Viimeiseksi vielä viiden esteen vauhtisuora erimittaisilla estevälillä ja namipalkka suoran päähän. Hauska katsoa kuinka koirat keskittyivät hyppäämiseen kun esteiden väli ei ollut vakio. 01.12.2006 AGILITYÄ Tänään koirilla olisi sitten vähän vähemmän hauskaa ohjelmaa aamupäivän ulkoilun jälkeen. Emil mokoma kävi pyörimässä jossain ja haisi todella pahalta. Molemmat pojat joutuivat sitten pitkästä aikaa shampoopesulle ja se ei poikien mielestä oli kovinkaan hauskaa. 22.11.2006 AGILITYTREENEJÄ Eilen olimmme pitkästä aikaa hallilla treenaamassa parson-neitien Tuikun & Shiran kanssa, joiden kanssa treenasimme viime talvena, mukana oli myös Tuikun poika Lenni. Teimme ensin pienen radanpätkän ja sen jälkeen sisäänmenoharjoituksia kepeille. Rata meni molemmilta pojilta ihan kivasti ja Aaron haki erinomaisesti keppien sisäänmenon ja pujotteli hienosti. Emilillä puolestaan kepit tökkivät pahasti. Kepit ovat aina olleet sen heikkous, mutta tällä hetkellä ne tuntuvat tökkivän todella pahasti. Täytyy kohta ottaa joku tehokuuri tuohon asiaan. Tänään olimme treenaamassa Sadun ja Hillan kanssa, mukana myös Unna-tyttö ja Joona. Aloitimme taas ratatreenillä, joka meni varsinkin Aaronilta loistavasti. Ei Emilinkään suorituksessa kauheasti puutteita ollut, mutta Aaronin into ja vauhti olivat mukavaa katseltavaa. Ratatreenin jälkeen teimme pienen harjoituksen, jonka Sari näytti meille eilen, mutta emme ehtineet sitä tekemään. Harjoituksessa laitetaan kaksi putkea rinnakkain ja niiden väliin aita. Näillä tehdään kahdeksikkoa aidalta putkeen, putkesta aidalle jne. Aloitettaan suorilla putkilla ja käännetään pikkuhiljaa putken päivä pois päin aidalta. Tavoitteena on saada koira menemään putkeen vaikka putken päät eivät ole näkyvissä. Emilin kanssa tämä harjoitus meni hienosti, pystyi lähettämään sen aika kaukaa ja haki putken suun hienosti vaikka ne olivat täysin toiseen suuntaan. Aaronin kanssa harjoittelimme lopuksi vain suorilla putkilla, sillä sillä oli selvästi vaikeuksia tajuta mihin piti mennä. 21.11.2006 LÖYTÖKOIRA "PIMU" Koiralla oli kaulapanta, mutta siinä ei ollut mitään yhteystietoja eikä korvassa ollut tatuointia. Tämän jälkeen alkoikin armoton puhelinrumba. Soitin sinne sun tänne, mutta mihinkään ei ollut ei oltu ilmoitettu tälläistä koiraa kadonneeksi. Lähetin ilmoituksen myös karkurit.fi-sivuille. Päätin viedä koiran paikalliselle eläinlääkärille ja pyytää heitä etsimään mikrosirua. Koiralta löytyikin mikrosiru ja eläinlääkäri soitti kennelliittoon, jossa oikea henkilö oli kokouksessa. Hän sai kuitenkin toisen henkilön puhelimeen, mutta mikrosirunumerolla ei löytynyt yhtään koiraa! Soitin ystävälleni, jolla on parson, sillä koira muistutti minusta parsonia tai jackrusselia. Hän laittoin ilmoituksen myös parsonien keskustelupalstalle ja siellä tultiin siihen tulokseen, että koira saattaa olla "wörkki", jonka jälkeen ystäväni soitti Suomen Jackrusselinterrit ry:n ja kysyi onko heillä mahdollisesti mitään tietokantaa, josta saisimme koiran omistajan selville. Hän lupasi palata asiaan, mutta koiran omistajaa ei tätä kautta löytynyt. Päätin soittaa uudestaan kennelliittoon, jos saisin oikean henkilön kiinni. Kennelliitto oli jo mennyt kiinni, joten koira jäi meille yöksi. Se oli meillä kuin kotonaan: söi luita, lepäili sylissäni ja söi ruokansa keittiössä Emilin ja Aaronin kanssa. Aamulla soitin uudestaan kennelliittoon ja sieltä löytyi koiran omistajan tiedot. Koska tietoja ei voitu antaa minulle lupasi tämä kennelliiton ihminen soittaa koiran omistajalle ja hetken kuluttua koiran omistaja soittikin minulle. ke Koira oli ilmeisesti edellisenä päivänä joko hypännyt tai tippunut veneestä ja oli siksi löydettäessä läpimärkä. Kysyin omistajalta miksi koira oli niin laihassa kunnossa ja näytti siltä, että olisi ollut monta päivää kateissa. Omistajan mukaan koira oli niin kova liikkumaan, että pysyi noin laihassa kunnossa. Koira pääsi siis iltapäivällä omaan kotiinsa. Olen todella onnellinen, että löysimme koiran kodin, sillä kyseessä oli aivan valloittava tapaus!!! Jos kotia ei olisi löytynyt, niin olisin vakavasti harkinnut sen pitämistä itse. Todella kiltti koira, tuli hienosti toimeen Emilin ja Aaronin kanssa kuin myös meidän pienten lasten kanssa. Ainoa "vika" minkä siitä löysin oli se, että se halusi nukkua yönsä meidän sängyssä kanssamme ja meillähän ei koirat kyllä sängyssä nuku. Yö meni sitten nostellessa koiraa takaisin lattialle.
19.11.2006 AGILITYKISOISSA Emilin rata oli huonoin rata PITKÄÄN aikaan, jota tuloksena hylky. Ensimmäinen moka tuli kun 6 esteellä tippui rima, keppien sisäänmeno oli tosi huono, yksi epäonnistunut takaaleikkaus josta kielto, yksi esteen ohitus, puomin alastulolta kontaktivirhe ja vielä yksi kielto.... mistäs tuohon voi sanoa :) Positiivista oli, että kaksi vaikeata kohtaa (putki A:n alla sekä putki puomin alla) menivät loistavasti! 17.11.2006 VIHDOIN TREENAAMASSA Yllättövän hyvin pystyi treenaamaan vaikka paikalla oli kolme lasta: 2v3kk, 1v3kk ja 9,5kk. Joona istui kiltisti vaunuissa katselemassa ja Jenna ja Unna pyörivät ympäri hallinpuoliskoa jossa treenasimme. Jenna ja Unna pääsivät myös suorittamaan hyppyesteen ja putken :) Teimme ensin PITKÄN radan kahteen otteeseen. Molemmat pojat menivät tosi kivasti. Emiln alastulokontaktit olivat ensimmäisellä kierroksellä sekä puomilla että A-esteellä vähän holtittomia eli se otti kontaktit mutta aika hilkulla oli. Toisella kierroksella käskytin sitten tarkasti kontaktit ja meno näytti jo paljon hallitummalta. Seuraavana harjoituksena otimme pienemmän radanpätkän ja lopuksi vielä välistävetoharjoituksia. Ajattelin, että tämä harjoitus ei oikein sopisi Aaronille, mutta sehän suoriutui siitä tosi hienosti.
29.10.2006 AGILITYKISOISSA Aaron oli tänään vaihteeksi ihan hyvässä vireessä. Ratavirheitä ei tullut, mutta aikaa tuhraantui kun se kävi kolmannen esteen jälkeen tervehtimässä tuomaria. Keinun suorituskin oli aika hidas, mutta muuten oikein sujuva rata. 23.10.2006
POJAT AGILITYKISOISSA Emil teki ihan hienon radan lukien ohjaustani erinomaisesti, harmillisesti ensimmäisen keinun ylösmenokontaktilta tuli virhe ja yliaikaa kului 3,79. Hitaus on kyllä minun syytäni, sillä jalkani olivat aivan tönköt ja meno sen mukaista. Tulokseksi 8,79. |