Huhti-kesäkuu 2003

30.06.2003 HAU OPEN
Kisasimme Emilin kanssa tänään epävirallisessa Hau openissa. Emil ei enää kolmen ja puolen tunnin odottelun jälkeen jaksanut keskittyä ja se näkyi radalla. Se mm. hyppäsi putken ja puomin kontaktipinnan yli, muu osa radasta meni ihan OK. Ei kuitenkaan lähelläkään sitä parasta Emiliä...

Aaron pääsi harjoitusalueelle harjoittelemaan hieman keppejä, jotka se suorittikin loistavasti. Kävimme myös kokeilemassa  minikorkuista A-estettä, jossa se malttoi hienosti pysähtyä alastulokontakteille. Vähän teki mieli startata Aaronin kanssa mölliluokassa, mutta jätimme ainakin vielä väliin.

28.06.2003 SYNTTÄRISANKARI EMIL AGILITYKISOISSA JA AARON HAKURUUDUSSA
Kisasimme tänään agilitykisat kivassa kaatosateessa. Viileä ilma kuitenkin sopii Emilille hyvin ja se tekikin hienon ratasuorituksen, tuloksena 6,56. 5 ratavirhettä saimme puomin alastulolta ja yliaikaa meni 1,56. En ehtinyt varmistamaan puomin alastuloa, koska putki oli sijoitettu puomin alle ja sen kiertämisessä meni aikaa. Yliaika oli kyllä melkoinen yllätys, sillä Emilillä oli hyvä vauhti päällä radalla. Ilmeisesti kepit menivät sen verran hitaasti, että yliaikaa pääsi syntymään. Silti kyllä vähän ihmetyttää yliaika...

Agilitykisoista lähdimme ajamaan mökille ja matkalla pysähdyimme Aaronille tuntemattomaan metsään tekemään hakuruudun. Aaronin kanssa on pidetty uhmaiän vuoksi reilun kuukauden mittainen tauko taipparijutuista ja oli kiva nähdä tauon tehneen hyvää. Vein ruutuun (Aaronin näkemättä) kestokanin, 2 siipidamia ja tavallisen damin. Se palautti vauhdilla kestokanin ja ne kaksi siipidamia, jonka jälkeen en enää pyytänyt viimeistä damia. Kaikki löytyivät vauhdilla, nostot olivat spontaanit (mitä nyt puiden välistä näin) ja palautukset tulivat käteen asti. Olin "etsi" käskyn jälkeen aivan hiljaa kunnes dami oli aina perillä asti, sitten kunnon kehut ja uusi lähetys. Täytyy ensi viikolla yrittää sulattaa pari varista ja lähteä kokeilemaan miten koira toimii niiden kanssa.

Emil on tämän päivän synttärisankari, ikää on nyt 4 vuotta. Aaronilla on puolikkaat synttärit, sen täyttäessä 1,5 vuotta. Pojillahan on päivälleen 2½ vuotta ikäeroa.

25.06.2003 TREENITAUKO ALKOI
Tällä viikolla oli viimeiset ohjatut agitreenit ennen 5 viikon kesätaukoa. Aaronin treeneissä harjoiteltiin ensimmäisiä ratakäännöksiä: aita ja putki suorassa linjassa ja putken jälkeen aita 90 asteen kulmassa. Tämä onnistui kun maltoin itse pysyä putken rinnalla ja huusin sieltä Aaronin hypylle. Toisen "rataharjoitus" oli kolmen esteen suora (aita, pituus, aita), jolla harjoiteltiin irtoamista. Aaron irtosi loistavasti mistä olin tosi tyytyväinen, se on kuitenkin aika perso nameille ja tulee helposti luokseni  ;-) Tämän vuoksi oli pyrkinyt käyttämään palkkana palloa muualla kuin kontakteilla.

Emilin eilisissä treeneissä treenasimme rataa, joka oli vaikea ohjattava. Ohjaaja sai ainakin hieroa älynystyröitään rataantutustumisessa. Emil oli vauhdikkaalla tuulella ja teki hyvää työtä, virheet on taas otettava omaan piikkiin ;-) Kouluttaja Kati oli todella tyytyväinen siitä kuinka Emil irtosi esteille ja kehui meidän kehittyneen paljon sillä saralla parin kuukauden aikana. Kiitos Kati todella mahtavista treeneistä, elokuussa jatketaan!

Treenitauon aikana HAU järjestää maanantaisin ja keskiviikkoisen HAU Openin eli epävirallisen kilpailusarjan, johon ajattelin osallistua Emilin kanssa. Lauantaina käymme vielä kisaamassa ja seuraava virallinen startti on vasta joskus elokuussa.

22.06.2003 JUHANNUS
Otimme varaslähdön juhannuksen viettoon ja lähdimme mökkeilemään jo keskiviikkoaamuna. Emil ja Aaron viettivät aikaa uimalla, juoksentelemalla maalaismaisemissa, pelaamalla futista ja kerjäämällä grillin vieressä ;-) Pojat eivät varmastikaan ikinä ole olleet niin väsyneitä kuin nyt! Kuvasivulla on kuvia poikien menosta.

Muutama sana Aaronin tämän viikon agilitreeneistä... Tunnin lopussa teimme "radan" eli kolme hyppyä ja putki. Ensimmäisen kerran otin kutsuna kolmen hypyn takaa ja toisella kerralla lähdimme lähtöviivalta yhtä aikaa. Molemmat ohjaustyylit onnistuivat hyvin. Tiistaina Aaron pääsi Emilin treenien jälkeen muutamaksi minuutiksi harjoittelemaan. Kertasimme keppejä ja kokeilimme taas 4 esteen rataa: hyppy, pussi, hyppy, hyppy. Aaron suoriutui hyvin ja se tuntui nauttivan vauhdin huumasta ja irtosi hyvin esteille (eikä joka välissä namipussille...) Huomenna onkin viimeinen alkeiskurssikerta, jonka jälkeen tulee noin 5 viikon kesätauko ohjatuissa treeneissä.

08.06.2003 TOLLERILEIRI JA EESTIN VOITTAJA
Viikonloppu vietettiin Ruovedellä tollerileirillä. Juttua tuli sen verran paljon, että tein leirijutulle oman sivun. Viikonlopun aikana ehdittiin tehdä paljon ja sekä koirilla että omistajilla oli hauska viikonloppu.

Kotimatkalla sain Vesalta viestin, että Emilin poika Miska oli Eestin voittaja näyttelyssä ROP ja sai ESTV-03 tittelin. Onnea koko perheelle.

04.06.2003 VIIKOTTAISET AGITREENIT
Aaronin alkeiskurssilaiset kokoontuivat maanantaina viidennen kerran. Ryhmässämme paikalla kolme koiraa, joten aikaa riitti loistavasti jokaiselle koiralle ja ehdimmekin tehdä paljon. Aloitimme pujottelulla, joka menee kyllä harjoituskertoihin nähden loistavasti ja vielä molemmilta puolilta ohjaten! Seuraavaksi teimme kahden esteen sarjan eli pituus, hyppy ja namilautanen suoran päässä. Tämä onnistui huomattavasti paremmin kuin viime kerralla, mutta Aaron tahtoo välillä kiertää hyppyesteen. Viimeisenä uutena esteenä tutustuimme keinuun, ensimmäisellä kerralla Aaron meni aika varovasti, mutta seuraavilla kerroilla se meni keinun oikein reippaasti ja piti sitä suorastaan hauskana esteenä. Tämän jälkeen taas ohjausalkeita eli muuri ja putki peräkkäin. Ensimmäisellä kerralla Aaron kiersi muurin, mutta sen jälkeen tämä harjoitus meni loistavasti eikä putkeen meneminen tuottanut ongelmia. Lopuksi kerrattiin vielä A-este ja vielä lisää keppejä.

Tiistai iltapäivällä tapasimme Pian, Kain ja Capsin Tuusulassa. Teimme noin tunnin lenkin ja Capsi juoksutti poikia (tai poikia karkuun). Lenkki meni suhteellisen kivasti, vaikka pojat yrittivätkin aina välillä liehitellä Capsia. Kiitokset teille lenkkiseurasta!

Illalla oli taas Emilin agilitytreenien vuoro. Ei uskoisi, että kyseessä oli sama koira, joka oli todella hidas sekä viime torstain että sunnuntain kisoissa. Vauhtia oli ihan älyttömästi! Teimme erilaisia ohjausharjoituksia, joissa lähinnä oleva este ei ollutkaan se suoritettava este vaan kaarrettiin jollekin muulle esteelle. Harjoitukset menivät ihan kivasti, mutta itse sai kyllä miettiä päänsä putki miten saa koiran menemään oikealle esteelle.

Vauhdin lisääntyessä (lisääntynyt hurjasti kilparyhmän harjoitusten myötä) kontaktiesteiden alastulokontaktit ovat ruvenneet tuottamaan ongelmia. Emil on sitä mieltä, että esteet voi suorittaa nopeammin kun hyppää ennen kontaktipintaa, ei hyvä! Treenien jälkeen jäimme vähäksi aikaa hallille harjoittelemaan A-esteelle ja puomille. Varmistin alastulot ja palkkasin reilusti hyvät suoritukset, tämä näytti jo pienellä harjoittelulla tuottavan tulosta. Kati oli sitä mieltä, että noita kontakteja lukuunottamatta Emil on valmis 3-luokkaan! Ihan hyvä, kun meillä ei ole yhtään 0-tulosta kakkosluokastakaan ;-)

Sain tänään Benitalta tiedon, että Aaronin Dessy-siskon viralliset lonkka- ja kyynärtulokset olivat saapuneet kennelliitosta. Tuloksena A/A lonkat ja 0/0 kyynärät!

01.06.2003 VIIKONLOPPU
Perjantaina Eeva kävi hakemassa Emilin ja Aaronin yökylään, jotta me pääsimme juhlistamaan kaverimme valmistujaisia. Pojat olivat päässeet Eevan, Jussin ja Wellun kanssa parin tunnin metsälenkille ja lauantai aamuna meille palautettiin kaksi tyytyväistä koiraa. Mikä palvelu, kiitos Eeva ja Jussi!

Lauantaina lähdimme hetken mielijohteesta Hauhon mökille. Pojat saivat uida, juosta ja pelata Simon kanssa futista. Kuvasivulta löytyy kuvia.

Tutkimaton on tollerin ajatusmaailma.... Emil sai tänään agilitykisoissa tulokseksi 35,09, 15 virhepistettä ja 20,09 yliaikaa, huh huh!!! Ensimmäiset neljä estettä meni loistavasti (hyppy, hyppy, pituus, kepit), mutta sen jälkeen alkoivat ongelmat. Emil pysähtyi kolme kertaa radalle nenä pystyssä haistelemaan ilmaa. Se ei onneksi karannut radalta, mutta aikaa meni tuhottomasti. No eipä tuo niin vakava laji ole ja hyvä sisäänmeno kepeille piristi mieltä. Freya starttasi aamulla maxi 1-luokassa, teki hienon radan ja sai tulokseksi 5 virhepistettä.

29.05.2003 EMIL OJANGON AGILITYKISOISSA
Emil sai kolmannesta 2-luokan radastaan tulokseksi 16,63. Muuri oli hankalassa paikassa ja leikkasin Emilin takaan. Se hidasti vauhtia kun näki aikeeni ja polkaisi vauhtia muurista, toinen virhe tuli yhdestä aidan ohituksessa. Tuo 6,63 olikin sitten yliaikaa (oho!). Emil oli taas hieman väsynyt oltuaan mökillä koko päivän (agistartti vasta klo 18) ja vauhti ei ollut tavanomaista. Muuten kyllä ihan kelpo suoritus. Erityisen tyytyväinen oli puhtaista kepeistä ja kontakteista. Sunnuntaina yritetään uudestaan toivottavasti vähän vauhdikkaammin!

28.05.2003 ALKUVIIKON AGITREENIT
Maanantaina oli taas Aaronin agilitytreenien vuoro, puolet alkeiskurssista on nyt käyty. Vanhoina esteinä kertasimme puomin, A-esteen, hypyn, kepit, putken ja pussin, osan ohjaajan kanssa ja osan itsekseen. Uusina esteinä tutustuimme pituusesteeseen ja muuriin.

Aaronilla on selvästi alkamassa pienimuotoinen "spooki-ikä" eli ennestäänkin tutut asiat saattavat yhtäkkiä ollakin pelottavia. Emilinkin kanssa kävimme tämän jutun läpi reilun vuoden ikäisenä. Aaronia sai aika paljon houkutella puomilla, A-esteellä ja jopa hyppyeste oli hieman pelottava! Pussi oli taas ihan helppo juttu, vaikka se ei siihen kauhean paljoa ole ehtinyt tutustumaan. Lopuksi oli tarkoitus tehdä kahden hyppyesteen sarja ja opetella irtoamista, mutta meillä se tökkäsi siihen, että ne pelottavat hyppyesteet piti yrittää kiertää, vaikka palkka oli kipossa esteiden takana.

Tiistaina oli sitten Emilin treenien vuoro. Aikaa puolitoista tuntia ja paikalla yksi koira: Emil! Teimme 2 täyspitkää rataa (ja osa-ratoja) ja lopuksi vielä vähän keppejä. Palkkauksen vaihto nameista narupalloon on osoittautunut todella toimivaksi (miksi tätä ei keksitty aikaisemmin ?!?!?!?) Emil on aivan innossaan narupallosta ja saa siitä selvästi lisää virtaa suorituksiinsa :-) Isoimmat ongelmakohtamme ovat tällä hetkellä pujottelun hitaus (tosin pallosta saimme tähänkin jo vähän vauhtia) ja alastulokontaktit. Kontaktit onnistuvat hyvin varmistaen, mutta jos en ehdi varmistamaan se saattaa hypätä kontaktin yli. Täytyy taas jonkin aikaa varmistaa ja palkata nuo kontaktit hyvin ja siirtyä siitä pikkuhiljaa taas satunnaisempaan palkkaukseen.

Hain eilen postista (ei mahtunut postilaatikkoon) Emilin kunniakirjan KANS MVA-tittelistä. Postin vieressä on eläinkauppa ja päätin ostaa pojille jotain hyvää. Löysin kaupasta "lihapiirakat," jotka olivatkin kovasti poikien mieleen ja niitä kaluttiin antaumuksella takapihalla.

25.5.2003 APTUS SHOW
Aaron osallistui tänään Helsingin näyttelyyn eli Aptus Showhun. Rokotustarkastuksessa siltä tarkastettiin tunnistusmerkintä eli mikrosiru. Tämä oli ensimmäinen kerta kun koiraltani tarkastetaan tunnistusmerkintä näyttelyn yhteydessä. Hyvä tietää, että mikrosiru on pysynyt omalla paikallaan.

Aaronin luokassa oli neljä koiraa, se sai ainoana koirana erinomaisen ja tuloksena siis ERI/1. Sertikehässä oli myös neljä koiraa ja serti jäi tällä kertaa saamatta. Olin erittäin tyytyväinen päivän suoritukseen, sillä Aaron esiintyi kaikin puolin hienosti ja reippaasti!

Näyttelyn jälkeen kävimme hakemassa Emilin kotoa ja suuntasimme Tuusulaan lenkille. Olisimme saaneet Capsin perheestä seuraa lenkille, mutta Aaron kävi sen verran kuumana Capsin perään näyttelypaikalla, joten luovuimme ideasta. Pojat kuitenkin nauttivat lenkistä ihanassa aurinkoisessa metsässä.

20.05.2003 VAHVISTUS EMILIN KANS MVA TITTELILLE JA POJAT AGILITYTREENEISSÄ
Löysin tänään iloisen yllätyksen postilaatikosta. Kansainvälinen kennelliitto on vahvistunut Emilin kansainvälisen muotovalion (KANS MVA) tittelin! Emil on nyt siis virallisesti KANS & FIN & EST MVA Kitimat Eagle Peak.

Eilen oli Aaronin kolmas kerta agilityn alkeiskurssilla. Aloitimme tunnin tutustumalla puomiin, joka oli Aaronille uusi este. Se on ensimmäinen este, joka oli selvästi vähän pelottava. Se kuitenkin suoritti namilla houkuttelemalla esteen heti, tosin se ei tainnut edes huomata menevänsä puomilla kun oli niin kiire syödä nameja kädestäni. Seuraavaksi kokeilimme niin, että Kristiina käveli meidän edessä ja laittoi puomille nameja. Nyt sen piti siis vähän katsoa eteensä ja se menikin ihan reippaasti. Seuraavaksi jatkettiin kepeille. Ne menevät namilla houkutellen hyvin molemmilta puolilta ohjaten. Toisena uutena esteenä oli pussi. Kristiina piti pussia kohollaan ja Aaron juoksi läpi. Pikkuhiljaa pussin päätä madallettiin, lopulta päätettiin kokeilla ihan umpinaisena, mutta se ei vielä onnistunut. Helpotimme siis vähän ja lopetimme onnistuneeseen suoritukseen. Lopuksi kertasimme vielä rengasta ja hyppyjä.

Tänään oli sitten Emilin agilitytreenit, aikaa puolitoista tuntia ja paikalla vain 3 koiraa. Teimme taas erilaisia ohjausharjoituksia pääasiassa hyppyesteillä, joka sopiikin meille oikein hyvin. Kokeilimme saman estesarjan ohjaamista eri tavoilla ja paljon aikaa meni myös ohjaajan kanssa keskustelemiseen ja taktiikoiden laatimiseen. Tämä on juuri se mitä tällä hetkellä tarvitsemme: erilaisia ajatuksia siitä miten erilaiset kohdat kannattaa ohjata!. Ajoituksessani on vielä paljon parannettavaa, olen armottomasti koko ajan myöhässä ja Emilin vauhti hidastuu vuokseni. Lopuksi teimme vielä pienimuotoisen radan, jossa sovellettiin opittuja ohjaustaitoja.

18.05.2003 FANNI NOMESSA AVO-LUOKKAAN JA EMIL AGILITYKISOISSA
Small Fetcher-kennelin mahtava viikonloppu sai tänään jatkoa kun Emilin tytär Fanni sai nomesta toisen ALO1 tuloksen ja siirtyy näin AVO-luokkaan. Hienoa työtä Fanni ja Vesa!

Emil starttasi tänään taas agilityssä, toisen kerran 2-luokassa. Tuloksena ihanneajan alitus ja 5 virhepistettä keppien sisäänmenosta. Emil oli aika väsynyt, koska olimme perjantai illasta asti olleet mökillä ja ajoimme sieltä suoraan kisoihin. Vauhtia ei siis ollut ihan tavalliseen tapaan, mutta ihan kelpo suoritus suhteellisen mutkikkaalla radalla.

17.05.2003 WELLU JA FREYA LÄPÄISIVÄT TAIPUMUSKOKEEN
Wellu ja Freya läpäisivät tänään taipumuskokeen Vehmaisilla. Onnea Eeva, Jussi, Mari ja Ari! Wellusta tuli samalla Suomen  ja Norjan muotovalio ja sen tittelirivi näyttää aika vakuuttavalta: BH PMV-02 PMNV-02 FIN & N MVA

Emilin ensimmäinen pentue on kyllä ylittänyt kaikki odotukseni. Fannista tuli alkuvuodesta FIN MVA, Wellun tittelirivi puhuu puolestaan, Freyalla NOU1 ja serti, Miskalla kolme sertiä! Kiitos tästä kuuluut tietysti aktiivisille perheille, kiitos teille!

13.05.2003 EMILIN AGILITYTREENIT
Samu veti meille tänään treenit ja taas huomasimme miten paljon uusia ideoita saa uudelta ohjaajalta ;-) Suurimmat muutokset tulemme tekemään palkkauksessa. Tästä eteenpäin Emilin treeneissä ei enää palkkana käytetä nameja vaan opettelemme leikkimään! Nami on tunnetusti rauhoittava palkka ja me taas tarvitsemme lisää virtaa suorituksiin. Olen ajatellut tätä palkkauksen vaihtamista jo jonkin aikaa, mutta koska Emil ei ole oikein lämmennyt leluille agilitykentällä olen palkannut nameilla. Nyt tähän sitten tehdään muutos ja minun täytyy yrittää löytää Emilistä taisteluhalu!

Teimme tänään pääasiassa erilaisia hyppysarjoja, joissa kokeilimme erilaisia ohjaustapoja: valssaaminen, leikkaaminen ja olan yli jättö (tai toisin sanoen "persjättö"). Valssaaminen onnistuu meillä ehkä parhaiten, mutta hitaissa kohdissa se syö vauhtia. Leikkaukset ovat olleet heikko kohtamme, mutta irtoamisen parantumisen myötä myös takaaleikkaukset alkavat onnistua. Tuo olan yli jättö oli minulle uusi juttu, jota tulemme varmasti jatkossa käyttämään. Mielenkiintoinen kerta kaiken kaikkiaan ja taas nähtiin kuka tässä parissa on se heikoin lenkki.... minä!

12.05.2003 AARONIN TOISET AGILITYTREENIT
Aaronin agilityryhmä kokoontui tänään toisen kerran, paikalla samat neljää koiraa kuin ensimmäisellä kerralla. Aloitimme kertaamalla hyppyestettä, ensin muutaman kerran kutsuna ja sitten itse vierellä juosten. Tämä meni hyvin, mutta täytyy ensi kerralla muistaa ottaa pallo tai lelu mukaan, jotta saan heitettyä palkan koiran eteen. Nyt sillä on kauhea kiire namin luokse ja se kaartaa turhan nopeasti esteen jälkeen luokseni.

Seuraavaksi tutustuimme keppeihin. Peruutin itse ja houkuttelin namilla Aaronin pujottelemaan. Niin kauan kun itse pysyn rytmissä se pujottelee ihan hienosti.... tosin tajuamatta varmaan yhtään mitä se tekee :-) Tämän jälkeen putken treenausta ja tällä kerralla jo pienen matkan päästä ja putki pienellä mutkalla. Ei mitään ongelmia putken kanssa, se on selvästi yksi suosikkiesteistä. Rengas oli uusi tuttavuus, jonka aloitimme jättämällä koiran esteen taakse ja kutsumalla sen läpi.  Lopulta se istui noin 2 metrin päässä esteestä ja kutsuin sen läpi. Rengas on yksi niistä esteistä, joiden kanssa pitää olla erityisen tarkkana, sillä todella usein näkee koiria, jotka hyppäävät renkaan vierestä. Viimeisenä esteenä kertasimme vielä A-estettä. A-este kuuluu myös Aaronin suosikkiesteisiin.

Täytyy sanoa, että on kiva harjoitella koiran kanssa joka suorittaa esteet reippaasti ja niitä pelkäämättä. Aaron on näillä kahdella ensimmäisellä kerralla kyllä ylittänyt itsensä! Se odottaa rauhallisesti omaa vuoroaan niin seinään kytkettynä kuin minun kanssani ja esteet suoritetaan ilman turhaa sähläilyä ja käskyjä kuunnellen :-)

10.05.2003 AARONILLE ENSIMMÄINEN SERTI PALVELUSKOIRIEN NÄYTTELYSTÄ :-)
Aaron osallistui tänään palveluskoirien näyttelyyn, joka pidettiin Tuomarinkartanon vinttikoirakeskuksessa. Matkaa näyttelypaikalle meillä oli vain kilometrin verran, joten kävelimme paikalle. Paikalle oli tullut 12 tolleria, joista vain kaksi uroksia. Aaron esiintyi tällä kertaa hienosti ja tuloskin oli sen mukainen. Aaron oli luokkansa ainoa saaden ERI:n ja koska avoimen luokan uros (Sienna-Red Sweet Ferro) sai EH:n, Aaron sai sertin ja valittiin parhaaksi urokseksi! Loppujen lopuksi se oli  VSP! Palkinnoksi saimme kaksi hienoa palveluskoiraliiton logolla varustettu mukia.

Paikalla oli myös Aaronin Dessy sisko, joka sai ERI/2 ja Emilin tytär Freya, jolle tuloksena EH/3. Tuomarilla on erittäin hieno tapa kertoa ääneen minkä takia hän laittaa kunkin luokan koirat mihinkin järjestykseen. Oli kiva kerrankin kuulla "mitä tuomarin päässä liikkuu." Kuvasivulla muutama kuva näyttelystä.

Näyttelyn jälkeen kävimme kotona hakemassa Emilin ja treffasimme Eeva ja Wellun Tuusulan hiekkakuopalla, jossa pojat kävivät uimassa ja nauttivat täysin rinnoin. Erittäin mukava päivä!

05.05.2003 AARONIN ENSIMMÄISET VIRALLISET AGILITYTREENIT
Olimme Aaronin kanssa tänään ensimmäisellä alkeiskurssikerralla agilityssä. Muutaman kerran se on päässyt kokeilemaan paria estettä, mutta kokemusta ei siis ole kuin muutaman minuutin verran. Ohjaajana meillä toimii Kristiina, jonka Sunny-tolleri kilpailee kolmosluokassa. Meidän ryhmässämme on neljä koiraa, joista yksi on Hilla-tolleri Sadun kanssa. Kivan kokoinen ryhmä, sillä tekemisen ja taukojen suhde on hyvä.

Aloitimme tunnin kävelemällä sikin sokin pitkin kenttää, tarkoituksena oli saada koira kulkemaan mukana löysällä remmillä ja pitämään kontaktia. Tämä sujui hienosti, välillä tosin broilerpyöryköiden voimalla ;-)

Ensimmäinen este johon tutustuimme oli pöytä. Tämä oli helppo juttu ja Aaron seisoi hienosti pöydällä, kunnes käskyn saatuaan hyppäsi alas. Seuraava este oli aita, johon tutustuimme jättämällä koiran esteen toiselle puolella ja kutsumalla se luokse. Tämäkin sujui hienosti. Seuraava este olikin Aaronille jo tuttu eli putki, se menikin innoissaan putkeen ja syöksyi hurjalla vauhdilla ulos sen toisesta päästä. Tämä on selvästi Aaronin mielestä tosi hauska este! Päivän viimeinen este oli A-este, joka oli mini-korkeudella. Tähän esteeseen Aaron on kerran aikaisemmin tutustunut ja suoritimme esteen rauhallisesti ilman hihnaa, namilla rauhoittaen. Viimeiseksi harjoittelimme vielä eteenlähetystä viemällä namin lautasella ja lähettämällä koiran.

Kaiken kaikkiaan olin TOSI tyytyväinen Aaroniin. Se keskittyi hyvin esteiden suorittamiseen ja taukojen aikana se odotti rauhallisesti vuoroaan. Vaakkutreenissä nousevasta uhmasta ei ollut tietoakaan ja edes Hilla ei saanut sen päätä sekaisin ;-)

Simo oli Aaronin treenien aikana lähtenyt Emilin kanssa rullaluistelemaan, he olivat tehneet noin 5 kilometrin lenkin. Puolessa välillä he kävivät koirapuistossa, jossa oli ollut noin 15 koiraa ja kaikki vinttikoiria! 

03.05.2003 TAIPPARIPERUUTUS
Olen ilmoittanut Aaronin Turussa 17.5. järjestäviin taipumuskokeisiin, mutta nyt näyttää pahasti siltä, että emme tule osallistumaan. Kyse ei missään nimessä ole taipumuksien puutteesta, vaan siitä iki-ihanasta uhmäiästä. Uhmaikä ei oikeistaan näy ns. normaalielämässä, mutta vaakkutreeneissä se uhma nousee ja hakuruudussa tehdään juuri mitä huvittaa, eikä sitä mitä pyydetään. Pidämme todennäköisesti vähän pidemmän treenitauon ja kokeilemme sitten uudestaan. Toivottavasti pääsemme kuitenkin vielä loppukesästä taippareihin!

02.05.2003 AGIROTU
Osallistumme Emilin kanssa heinäkuussa agirotuun. Tollereilla on kolme joukkuetta tapahtumassa, 2 kilpailevissa ja 1 möllijoukkue. Joukkueessa on 4 koiraa, josta ensimmäinen tekee normaalin startin ja muut tekevät lentävän lähdön edellisen saapuessa maaliin. Hylkyjä ei tule vaan virheet muutetaan ajaksi ja nopein joukkue voittaa. Luvassa on siis varmasti hauska ja vauhdikas tapahtuma!

Emil ja Aaron viettivät vappupäivän Sipoossa vanhempieni kanssa Simon ja minun juhliessa kavereiden häitä. Pojat kävivät heti aamusta meressä uimassa jäälauttojen seassa ja viettivät loppupäivän pihatöitä tehden. Aamulla minulle palautettiin 2 aika väsynyttä koiraa.

28.04.2003 UUDISTUNEET SIVUT AVATTU
Emilin ja Aaronin sivut uudistuivat vihdoin ja viimein. Monet sivut olen tämän 3½ vuoden aikana suunnitellut, mutta niiden kohtaloksi on aina koitunut tietokoneen delete-nappi. Näitäkin sivuja uhkasi sama kohtalo, sillä niissä oli vika, jota en löytänyt millään. Täytyy esittää suuri kiitos Riskun Pialle, joka löysi vian ja sivut saatiin avattua!

27.04.2003 EMIL AGILITYKISOISSA & WELLU KOTIUTUI
Emil kisasi tänään ensimmäisessä 2-luokan kisassaan, tuloksena hylky. Pääsimme ensimmäiset 14 estettä täysin virheittä, mutta A-esteen jälkeen kaarsin liian jyrkästi oikealle ja Emil tuli hyppyesteen ohi. Vedin sen sivulle estääkseni sitä hyppäämästä estettä väärään suuntaan se meni takaisin A-esteelle ja tästä siis hylky. Olin kuitenkin tyytyväinen, sillä se meni radalla hyvin ja virhe oli taas kerran omani. Olin myös tyytyväinen kun se suoritti puhtaan pujottelun, sillä pujottelun alku on ollut meille kompastuskivenä kisoissa. Olen ehkä vihdoin oppinut luottamaan siihen, että se tietää mitä tekee enkä itse tunge "neuvomaan" niin lähelle keppejä ;-)

Aamulla olin kolmen koplan kanssa noin tunnin lenkillä Tuusulassa. Ilma oli hieno ja pojat nauttivat kauniissa metsässä. Lenkiltä tuli otettua muutaman kuvakin. Iltapäivällä Eeva ja Jussi kävivät hakemassa Wellun kotiin, vaikka me niin mielellämme olisimme sen pitäneetkin. Wellun ilme oli vähän epäuskoinen "mitä TE siellä teette?" kun oven takaa löytyi Eeva ja Jussi. Meillä oli kyllä hauskaa Wellun ollessa hoidossa, joten tervetuloa uudelleenkin Wellu!

26.04.2003 SIPOON NÄYTTELY
Olin tänään Aaronin kanssa Sipoon näyttelyssä, josta tuloksena EH/2. Esiintyminen oli hieman rauhatonta ja ravaamisesta ei tahtonut tulla mitään, arvostelu oli kuitenkin ihan kiva. Päivän kohokohta oli Aaronin Dessy-siskon saama serti, onnittelut Benita ja Dessy. Oli todella kiva nähdä Dessy ja nähdä kuinka hienosti se on toipunut onnettomuudesta, jossa toinen takajalka oli poikki kahdesta kohtaa!  Aaronin hyvä kaveri Capsi oli myös paikalla, se esiintyi hienosti ja oli ROP- ja BIS-pentu!

Minun ja Aaronin ollessa näyttelyssä Simo vei Emilin ja Wellun lenkille Tuusulan metsiin. Wellu on ollut erittäin helppo hoidokki, siinä se kulkee mukana kuin omatkin koirat. Se on myös ollut ihan iloisella ja pirteällä tuulella, mutta iltaisin sille on tullut ikävyyskohtauksia ja silloin se tykkää työntää nenänsä oman peiton sisään ;-) Kyllä se on suloinen! Eeva ja Jussi palaavat huomenna ja jälleennäkemisen riemu on varmasti näkemisen arvoinen.

23.04.2003 KOLMEN KOPLA
Wellu tuli meille tänään hoitoon ja asustaa meillä sunnuntaihin asti Eevan ja Jussin lomaillessa. Eevan vanhemmat toivat sen minulle töihin, jossa se hurmasi kaikki hienolla ja rauhallisella käytöksellään. Se oli selvästi hieman surumielinen (niin kuin myös Eevan vanhemmat, joita selvästi harmitti Wellusta luopuminen), mutta metsälenkin jälkeen se piristyi selvästi.

Kolmen koiran kanssa eläminen ei oikeistaan ole sen kummallisempaa kuin kahden kanssa, mutta hihnalenkit yksin kolmen merkkailevan uroksen kanssa voivat olla hieman rasittavia. On myös muistettava tietyt asiat:
-
Wellu pitää päästää autoon ennen Emiliä, sillä jos Emil on autossa Wellu ei suostu menemään autoon
- herkut ja ruoat annetaan järjestyksessä: Emil, Wellu ja Aaron (arvojärjestys ennen kaikkea!)
- ruokailut valvotaan ja ruokakuppeja ei jätetä lattialle ruokailun päätyttyä

Pojat tulevat kyllä erinomaisesti toimeen ja arvojärjestys on selvä. Lelut ja luut ovat kaikki yhteistä omaisuutta ja niistä ei kinastella. Useimmiten luita syödään kylki kyljessä ja välillä vielä vaihdellaan, koska kaverin luu on tietysti aina parempi kuin oma ;-)

20.04.2003 PÄÄSIÄINEN
Pääsiäistä on vietetty rauhallisissa merkeissä. Perjantaina kävimme Tuusulassa aamulenkillä ja iltapäivällä olimme Simon vanhempien luona syömässä. Lauantaina ja tänään sunnuntaina ajoimme mökillemme Sipooseen, jossa koiran saivat juosta ja temmeltää mielin määrin. Tänään meillä oli myös pari vaakkua mukana ja molemmat pojat saivat noutaa niistä metsästä. Olin todella tyytyväinen Aaroniin, sillä se oli todella innoissaan vaakuista ja nosti spontaanisti löytämänsä vaakun metsästä. Meillä oli vaakun kanssa hieman ongelmia, sillä harjoituslintuja ei saanut mistään ja harjoittelimme vain siipidameilla. Nämä siipidamit olivat Aaronin mielestä paljon mukavampia kantaa (ei jaloissa lepattavia siipiä), mutta onneksi siitä vaivasta päästiin ja vaakut ovat taas IN :-) Mökiltä tuli otettu jonkin verran kuviakin, mutta yhtään vaakkukuvaa ei ikävä kyllä saatu kameran hetkellisen toimintahäiriön vuoksi :(

Iltapäivällä kävimme sitten koirien kanssa rullaluistelemassa. Emilin kanssa on rullailtu edellisen kerran 2 vuotta sitten ja Aaronille laji oli ihan uusi. Poikien kokemattomuuden ja varsinkin Aaronin nuoren iän vuoksi kävimme tekemässä vain todella pienen lenkin. Pojilla oli varusteina valjaat ja meillä kädessä flexit, jotta isoimmilta nykäisyiltä vältyttäisiin. Tarkoituksena oli opettaa molemmille oikeassa paikassa ravaaminen ja se olikin yllättävän helppoa. Aaron juoksi heti oikealla paikalla ja Emilkin keksi äkkiä missä pitää kulkea (se halusi ensin mennä vauhdilla edellä ;-) Ihmisiä hymyilytti kun näkivät menomme ja ihmettelivät varmaan kun suumme kävivät koko ajan. Käskin nimittäin Simonkin kehumaan koko ajan kun meno on halutun näköissä ja rullasimmekin sitten höpetellen "hyvä poika, hienosti menee, hyvä, reipas poika....." Molemmat nauttivat suunnattomasti menosta, joten tämä ei varmasti ollut viimeinen kerta kun rullaluistelemme!

Huomiseksi suunniteltu uimareissu Capsin & perheen kanssa peruuntui, koska Capsilla alkoi ensimmäiset juoksut! Siitäkin on siis tullut nainen isolla N:llä. Täytyy siis huomiseksi keksiä jotain muuta puuhasteltavaa.

15.04.2003 AARONIN TUTKIMUSTULOKSET
Sain tänään tiedon Aaronin lonkka- ja kyynärkuvauksista, jotka tehtiin 31.3.2003. Lonkat B/C eivät ole ihan sitä mitä olisin toivonut, muttta lääkärin mukaan C-lonkka on erittäin lähellä B:tä, joten harrastustoimintaa tuo ei onneksi mitenkään estä. Kyynärät olivat puhtaat ja silmät eläinlääkärin mukaan "erittäin kirkkaat."

14.04.2003 AARONIN AGILITYTUNNELMIA
Tapasimme Aaronin alkeiskurssiryhmän tänään ensimmäistä kertaa. Ohjelmassa on ollut vielä varsinaista agilityä vaan lähinnä tutustumistilaisuus, jossa myös kokeiltiin hieman perustottelevaisuutta (paikallaolo, luoksetulo, mukanakuljeminen). Paikallaolo ja luoksetulo menivät ongelmitta, mutta rinkipujottelu ei sujunut ollenkaan. Aaronilla oli "Hilla-ihastus" päällä ja se olisi sitten samalla tervehtinyt kaikki muutkin koirat ;-) Varsinainen kurssi alkaa vasta toukokuun alusta.

Illalla jatkoimme taas temppujen harjoittelua. Alla pari kuvaa Emilistä "pyytämässä."

    

11.04.2003 ROKOTUKSET
Eilinen kävin Emilin ja Aaronin kanssa eläinlääkärillä rokotuksissa. Molemmat saivat yleistarkastuksessa terveen paperit. Punnitsin pojat samalla : Emil painaa 21 kg ja Aaron 19 kg, molemmat ovat noin 50 cm korkeita.

Jatkoimme eläinlääkärin jälkeen temppujen harjoittelua. Emil on aika hyvin sisäistänyt uuden "pyydä" tempun, tosin joskus se hakee tukea käsistäni. Aaronin "nami nenän päällä + koppi"-temppukin on edistynyt. Se antaa hienosti laittaa namin nenälle, pitää sitä siinä ja saa aina välillä kopinkin ilmasta.

Illalla oli taas tolleritokokoulutukset Malminkartanossa. Kenttä oli TODELLA märkä ja koiratkin sen näköisiä! Ohjelmassa oli luoksepäästävyys, sivulletulo, mukanakulkeminen, paikallaolo ja luoksetulo. Koulutuksen jälkeen tein Aaronin kanssa hieman tokoa: Seuraamista, luoksetuloa ja paikallaolon Wellun kanssa. Harjoitukset menivät ihan kivasti, mutta kyllä tuolla pojalla on energiaa  ;-) Emil ei oikein ollut tokotuulella, joten teimme vain muutaman luoksetulon läpijuoksuna, sille kun on tullut tavaksi ennakoida pysäytykset.

06.04.2003 EMIL SIIRTYI MAXI 2-LUOKKAAN AGILITYSSÄ
6.30 lähdimme ajamaan Tampereelle, jossa oli Tampereen Seudun Koirakerhon järjestämät agilitykilpailut. Olin ilmoittanut Emilin sekä tavalliselle että hyppyradalle. Ensimmäisenä vuorossa oli tavallinen rata, jonka tuomarina oli Johanna Syväjärvi. Hän oli rakentanut suhteellisen vaikean radan ja saimmekin hylyn väärän radan seurauksena. Emil ei tosin muutenkaan oikein ollut vireessä tämän radan aikana.

Hyppyrata oli Kari Jalosen suunnittelema. Emil oli vieläkin hieman flegmaattisen oloinen, joten yritin riehuttaa siihen vähän virtaa juuri ennen starttia. Tämä taktiikka olikin oikein onnistunut, sillä Emilillä oli taas vauhtia ja tarkkuutta suorituksessaan. Tuloksena hieno nollarata ja siirto maxi 2-luokaan!

Kisojen jälkeen kävimme vielä Tampereella syömässä ja jatkoimme sieltä ystäviemme luokse Teiskoon, jossa vietimme muutaman tunnin. Pojat saivat juosta ja leikkiä jäällä Hugo-parssonin kanssa. Kuvagalleriassa on muutama kuva poikien leikeistä.

05.04.2003 TEMPPUJA
Harjoittelimme pitkän tauon jälkeen Emilin ja Aaronin kanssa temppuja. Kertasin Emilin kanssa vanhoja temppuja ja laitoin namin sen nenän päälle,  Aaron käveli tyynen rauhassa paikalle ja söi namin Emilin nenän päältä eikä Emil sanonut mitään! Hullu tuo meidän kakara ;-)

Emilille opetin "uutena" pyydä-temppua. Olemme yrittäneet sitä joskus aikaisemminkin, mutta olen hylännyt tempun mahdottomana, sillä Emilin tasapaino ei tuntunut riittävän temppuun. Päätin kuitenkin vielä kokeilla ja tällä kertaa se ymmärsi äkkiä mistä on kysymys. Temppu ei vielä todellakaan ole valmis, mutta nyt ainakin tuntuu siltä, että tempun pystyy opettamaan.

Aaronin kanssa harjoiteltiin tuota "nami nenän päällä + koppi" -temppua. Aaron on aika malttamaton ja sen mielestä nami pitäisi heti laittaa suuhun eikä siihen nenän päälle. Pienen harjoittelun jälkeen se kuitenkin malttoi hetken pitää namia nenän päällä, mutta koppia se ei vielä ilmasta saanut vaan namien perässä juostiin pitkin huonetta. Pojat selvästi nauttivat temppujen tekemisestä (saahan niistä paljon namia!) ja tempputuokioita pitäisi muistaa tehdä useammin.