KUULUMISET 2012
21.02.2012 TREENIT

Eilisissä treeneissä oli teemana pakkovalssit ja jaakotukset (jaakotukset eri harjoituksessa kuin yllä oleva). Esteiden 2 ja 4 pakkovalssit menivät hyvin. Ensimmäisellä kierroksella esteet 9 ja 10 menivät hyvin, mutta sen jälkeen Oscar tahtoi mennä esteestä 10 ohi. Omalla liikkeellä sain sen kuitenkin lopulta kääntymään. Radan ensimmäiset 10 estettä olivat melkoista kieputusta, joten tarkasti piti ohjata. Oscar ohjautuu hyvin, mutta minun on oltava tarkkana, että olen oikeassa paikassa oikeaan aikaan.
14.02.2012 HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ JA TREENIKUULUMISET
Eilisissä agilitytreeneissä aloitimme pakkovalsseilla ja nehän menivät aivan loistavasti, pakkovalssit tuntuvat sopivat meille mainiosti. Toiset ohjaustyylit vain istuvat paremmin omaan ajatusmaailmaan kuin toiset, ei auta kuin kokeilla erilaisia ohjauksia ja napata parhaimmalta tuntuvat jutut omaan ohjaukseen.
Toisena harjoituksena tehtiin alla olevaa radanpätkää. Tarkoituksena harjoitella niistoja ja jaakotuksia.

Esteille 2 ja 8 niistot ja esteille 3 ja 9 jaakotukset, toiset menivät vähän paremmin kuin toiset, mutta kaikista selvittiin. Oscar korjasi muutamassa kohdassa minun hitaan/huonon ohjaukseni hienosti, mistä oli tyytyväinen, se ei häkeltynyt vaikka itse mokailin. Hypyissä Oscar katsoi minua ja hypyt olivat vähän turhankin ilmavia. Täytyisi saada se katsomaan enemmän eteenpäin, irtoamisharjoitukset voisivat tehdä hyvää.
10.02.2012 KYLMÄÄ
Pakkanen on paukkunut viime päivät ja sen lisäksi lunta on tullut taas enemmän kuin tarpeeksi. Onneksi Sipoon pakkaset ovat olleet maksimissaan siellä -23 tienoilla, joten olemme päässeet lenkkeilemään normaalisti. Kahdeksan metrin flexissä Oscar saa pidettyä sen verran vauhtia, ettei tule kylmä. Pellolla se saa sitten viilettää miten haluaa, joskus kun se pysähtyy haistelemaan pidemmäksi aikaa niin se alkaa nostelemaan tassujaan.
Maanantain agilitytreeneissä teemana oli kontaktiklinikka, monella tuntuu niiden kanssa olevan ongelmia ja Oscarkin loikki edellisissä treeneissä kontaktit miten sattui. Omatoimitreeneissämme se on jo jonkin aikaa tehnyt ihan hienot kontaktit, mutta ryhmätreeneissä ei niinkään, häiriö on siis tehnyt tehtävänsä. Maanantain treeneissä Oscar teki hienot 2on2off alastulot ja saimme kehut molemmilta kouluttajilta!
Eilen kävimme toistamiseen koirauimalassa. Oscar oli ihan täpinöissään ja ui innokkaasti koko aikamme. Toinen paikan pitäjistä näki Oscarin uimassa ja totesi, että taitaa olla melkoinen himouimari.
Tänään meidän piti mennä omatoimitreeneihin agilityhallille, mutta pakkasta on liikaa.
17.01.2012 RATATREENIÄ
Oscar sai eilen kisakirjan agilityyn kun Saviojan Anne oli hallilla mittaamassa ja varmistamassa kisakirjoja, nyt on helppo lähteä kisaamaan!
Meillä ei ollut eilisissä treeneissä ohjaajaa, mutta Hanna oli viime kerralla jättänyt meille radan harjoiteltavaksi, radan alkuosaa (esteet 1-11) olimme tehneet jo viime viikolla. Rata oli vuoden 2011 karsintarata, tuomari David Powellin suunnittelema.
En ole Oscarin kanssa aikaisemmin tehnyt näin pitkää rataa, pisin rata tähän asti taitaa olla noin 12 estettä.
Rata oli suunnilleen tämän näköinen:

Jotta ehdin ohjaamaan Oscaria kunnolla esteille 8 ja 9, minun oli jätettävä Oscar A-esteen alastulokontaktille ja otettava itse etumatkaa, muuten se meni 9 esteestä ohi vauhdilla. Tällä radalla huomasi hyvin kuinka kätevää on kun koiran voi laittaa kepeille kummalta puolelta vain (itse olin keppien vasemmalla puolella).
Oscar oli loistava, se selvisi tästä kolmosluokan radasta harjoittelumäärään nähden aivan mahtavasti.
13.01.2012 KOIRAUIMALASSA
Koska tiet näyttivät enemmän luisteluradalta kuin kävelyteiltä niin päätimme kokeilla jotain ihan uutta ja suuntasimme koirauimalaan!
Meille oli varattu opetusaika, mutta se muuttui omatoimiajaksi kun Oscar meni epäröimättä uimaan ja oppi heti käyttämään ramppia. Hauskaa näytti Oscarilla olevan kun taas muutaman kuukauden tauon jälkeen pääsi uimaan.
12.01.2012 AGILITYÄ
Jätimme ennen joulua kahdet agilitytreenit väliin, sillä Oscar oli pari aikaisempaa treeniämme ollut keskittymiskyvytön, se myös rupesi haukkumaan kun rakensin rataa. Samoihin aikoihin se kokeili muutenkin hermojani, joten selvästi jonkinlainen pieni uhmapiikki. Ennen joulua kävin pari kertaa yksin treenaamassa ja käytimme paljon aikaa yhdessä leikkimiseen.
Eilen treenit alkoivat taas joulutauon jälkeen ja olin niin tyytyväinen! Oscar odotti tyytyväisenä ja HILJAA omaa vuoroaan ja keskittyi tekemiseen hienosti. Hanna oli suunnitellut meille 11 esteen radan. Radan lisäksi teimme yksin kontakteja sekä yhdellä hyppyesteellä niistoja.

Ensimmäinen hankaluus tuli yllättäen kolmosesteen jälkeen. Oscar hyppäsi esteen takaisinpäin, vaikka sen olisi pitänyt tulla "alakautta" luokseni. Minun pitää itse olla tämän kaltaisissa kohdissa tarkkana, sillä Oscar ei jostain syystä mielellään tule suoraan minua kohti.
Seuraava hankaluus tuli esteellä 9, en millään ehtinyt ohjaamaan sitä oikein esteelle vaikka otin A-esteeltä etumatkaa. Sen on vielä vaikea hahmottaa hyppyesteitä, jotka ovat sen juoksusuuntaan nähden sivulla. Lopun kepit olivat hienot. Oscar on ensimmäinen koiristani, jolle ei välitä siitä millä puolella itse olen, se on varmaankin verkkojen ansiota.
Tänään kävin tekemässä omatoimiagilitytreenit. Takaaleikkaukset ovat aina olleet itselleni vaikeita, mutta tänään saimme monta onnistumaan kun heitin Oscarille pallon takaaleikattavan esteen yli. Teimme myös sokkoputkeenlähetyksiä putken takaa ja rengasta monesta kulmasta, näissä kaikki OK.
07.01.2012 UUSI VUOSI
Terveisiä Leviltä, palasimme keskiviikkona 12 päivän lomalta Leviltä. Varsinkin alkulomasta säät olivat mitä parhaimmat, pikkupakkasta ja kirkas taivas!
Oscar oli reissussa mukana, lennot molempiin suuntiin menivät hyvin. Molempiin suuntiin pieni laatikostapoistumishepuli, mutta hetken kuluttua se oli taas oma itsensä. Oscarikin tuntui nauttivan lumesta ja piti tennispallonsa tallessa koko viikon, vaikka se välillä syvälle lumeen hautautuikin.
Itse nautin siitä, että lenkin jälkeen pysyi päästämään puhtaan koiran sisälle ilman pesuhommia.
