Etusivu Oscar Kuvat Kuulumisia Linkit Muistoissa In English

Vuosi 2014
Vuosi 2013
Vuosi 2012
Vuosi 2011
Vuosi 2010

Vanhat
Emilin & Aaronin kuulumiset:
Vuosi 2009
Vuosi 2008
Vuosi 2007
Vuosi 2006
Vuosi 2005
Vuosi 2004
Vuosi 2003
Vuosi 2002

KUULUMISET 2006

28.12.2006 AARON 5-VUOTTA & TILINPÄÄTÖS 2006
Aaronilla on tänään 5-vuotissynttärit, ONNEA Arska!

Aaronin synttäreiden myötä vuosi 2006 alkaa lähestyä loppuaa ja on taas aika miettiä mitä vuoden aikana on tapahtunut Emilile ja sen jälkeläisille. Tälle vuodelle emme asettaneet mitään tavoitteita, sillä Joona syntyi tammikuun lopussa ja tiesimme vapaa-ajan jäävän todella vähäiseksi kun talossa on kaksi pientä lasta. Jotain olemme kuitenkin vuoden aikana ehtineet puuhastelemaan.

Emilhän sai viimeisen nousunollansa kakkosluokasta agilityssä viime vuonna juuri ennen kuin jäin äitiyslomalle ison mahani kanssa. Ensimmäinen kolmosluokan startti oli sitten pitkän agilitytauon jälkeen toukokuussa ja ensimmäinen SM-nolla tuli heti seuraavassa startissa kesäkuussa. Sen jälkeen on ollut monta ”läheltä piti” rataa, joten tästä on hyvä jatkaa ensi vuonna.

Aaronin kanssa kävimme alkuvuodesta tekemässä noutotreenejä paukkujen kera ja samaa hommaa olemme jatkaneet nyt loppuvuodesta. Aaron vieläkin säpsähtää haulikon ääntä, mutta onneksi tekemisen intoa on nyt sen verran, että ei mene toimintakyvyttömäksi. Aaron kastroitiin heinäkuussa, joten viimeiseksi näyttelyksi jäi Helsingin kesänäyttely, josta tuloksena hienosti PU-2 sijoitus! Syyskuussa Aaron siirtyi agilityssä kakkosluokkaan. Kakkosluokasta sillä on nyt yksi ratavirheetön suoritus, jota oli tosin 6 sekuntia yliaikainen.

Muista Emilin jälkeläisistä Dessy sai Euroopan voittaja näyttelyssä hienosti ERIn ja Wellu nomeili Jussin kanssa ALO2-tuloksen. Freya nousi agityssä kakkosluokaan, haki mejästä AVO1-tuloksen ja näyttelystä ERIn.

Vuosi on ollut todella kiireinen lapsien kanssa. ”Virallinen” tekeminen jäi tämä vuonna koirien kanssa vähemmälle, mutta ne ovat saaneet nauttia täysin rinnoin lapsien kanssa ulkoilemista ja uimisesta mökillä.

Emilin ensi vuoden tavoitteeksi asetamme muutaman nollatuloksen agilityssä, paljon emme varmastikaan ehdi kisaamaan. Aaronin kanssa asetamme tavoitteeksi nollatuloksien saamisen kakkosluokasta, toivottavasti lisääntymässä oleva vauhti mahdollistaa sijoittumisen kolmen parhaan joukkoon nousunollien saamiseksi.

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA KAIKILLE!

20.12.2006 AGILITYÄ TREENAAMASSA
Kävimme tiistaina taas treenaamassa Purinala Sadun, Helmin ja Hillan kanssa. Arska oli ihan pöhköllä tuulella, riekkui seinässä kiinni ollessaan ja peppu ei millään meinannut pysyä lähdössä paikallaan. Ihan uutta sen kohdalla! Esteet se kuitenkin suoritti hienosti. Emilin kanssa ei ollut muuta ongelmaa kuin puomin ylösmenokontaktit, ne ovat tosi hilkulla ja välillä se tahtoo hypätä koko kontaktin yli. Muilla kontaktiesteillä ongelmaa ei ole, mutta tuohon täytyy selvästi keksiä jotain.

Kovasti tekisi jo mieli kisaamaan, onhan edellisesti kisasta jo kuukausi ;) Taitaa kuitenkin mennä maaliskuuhun asto ennen kuin kisaamme seuraavan kerran.

15.12.2006 JENNA AVUSTAA
Jenna yleensä avustaa minua koirien kynsien leikkaamisessa antamalla koirille namin kun homman on tehty. Namit menevät muuten aina oikealle koiralle vaikka molemmat olisivat kyttäämässä. On hauska kuunnella sen höpötystä kun leikkaan kynsiä: "Ensin kynnet, sitten namia" "Etutassu, etutassu, takatassu" "Ei nouse" "Makaa kiltisti" "Tuhma Aaron/Emil ei saa namia" "Mä autan äitiä"

Jenna tykkää myös koirien harjaamisesta ja komentaa niitä pysymään paikallaan: "Paikka! Nyt paikalla! Ei mene mihinkään!" (miten niin meidät koirat ei pysy paikallaan kun 2-vuotias yrittää harjata...)

13.12.2006 AGILITYÄ
Päiväkirjassamme ei ole viime aikoina ollut paljon muuta kuin agilityjuttuja ja näin tälläkin kertaa :) Olimme taas Purinalla treeneemassa Sadun ja Hillan kanssa. Esteet olivat niin kivasti radalla, että rimoja nostamalla saimme hyvän radan aikaiseksi ja teimme ensimmäiseksi siis ratatreenin, joka meni kivasti.

Tämän jälkeen laitoimme pitkästä aikaan pystyyn hyppyneliön ja teimme siinä kahta erilaista harjoitusta. Ensimmäisenä koira hyppyneliöstä ulos, välistäveto ja taas hyppyneliöstä ulos jne. Toisessa harjoituksessa koira hyppyneliöön sisään, kierto takakautta ja takaisin hyppyneliöön jne. Emil meni molemmat harjoitukset erittäin hyvin ja tiukilla käännöksillä. Aaronin kanssa ensimmäinen harjoitus meni paremmin, mutta pienen harjoittelun jälkeen toinenkin meni jo hyvin.

Viimeiseksi vielä viiden esteen vauhtisuora erimittaisilla estevälillä ja namipalkka suoran päähän. Hauska katsoa kuinka koirat keskittyivät hyppäämiseen kun esteiden väli ei ollut vakio.

01.12.2006 AGILITYÄ
Kävimme taas keskiviikkona Purinalla treenaamassa Sadun ja Hillan kanssa, mukana olivat perinteisesti myös Unna ja Joona. Teimme muutaman erilaisen radanpätkän ja pojat suoriutuivat radoista mallikkaasti. Aaron on ruvennut ohjautumaan todella mallikkaasti ja se hakee itsenäisemmin esteitä. Se ei myöskään hermostu enää jos joudun" kauniisti" karjaisemaan sen oikeaan suuntaan :) Tämä vuonna emme enää kisaa, mutta toivottavasti ensi vuonna saamme sen kanssa sen taitojen mukaiset tulokset!

Tänään koirilla olisi sitten vähän vähemmän hauskaa ohjelmaa aamupäivän ulkoilun jälkeen. Emil mokoma kävi pyörimässä jossain ja haisi todella pahalta. Molemmat pojat joutuivat sitten pitkästä aikaa shampoopesulle ja se ei poikien mielestä oli kovinkaan hauskaa.

22.11.2006 AGILITYTREENEJÄ
Oho, mehän ollaan käyty treenaamassa agilityä tällä viikolla ja jopa kahdesti (eikä tänään ole vasta kuin keskiviikko)! Toivottavasti pääsemme vihdoin vähän säännöllisemmin treenaamaan.

Eilen olimmme pitkästä aikaa hallilla treenaamassa parson-neitien Tuikun & Shiran kanssa, joiden kanssa treenasimme viime talvena, mukana oli myös Tuikun poika Lenni. Teimme ensin pienen radanpätkän ja sen jälkeen sisäänmenoharjoituksia kepeille. Rata meni molemmilta pojilta ihan kivasti ja Aaron haki erinomaisesti keppien sisäänmenon ja pujotteli hienosti. Emilillä puolestaan kepit tökkivät pahasti. Kepit ovat aina olleet sen heikkous, mutta tällä hetkellä ne tuntuvat tökkivän todella pahasti. Täytyy kohta ottaa joku tehokuuri tuohon asiaan.

Tänään olimme treenaamassa Sadun ja Hillan kanssa, mukana myös Unna-tyttö ja Joona. Aloitimme taas ratatreenillä, joka meni varsinkin Aaronilta loistavasti. Ei Emilinkään suorituksessa kauheasti puutteita ollut, mutta Aaronin into ja vauhti olivat mukavaa katseltavaa.

Ratatreenin jälkeen teimme pienen harjoituksen, jonka Sari näytti meille eilen, mutta emme ehtineet sitä tekemään. Harjoituksessa laitetaan kaksi putkea rinnakkain ja niiden väliin aita. Näillä tehdään kahdeksikkoa aidalta putkeen, putkesta aidalle jne. Aloitettaan suorilla putkilla ja käännetään pikkuhiljaa putken päivä pois päin aidalta.  Tavoitteena on saada koira menemään putkeen vaikka putken päät eivät ole näkyvissä. Emilin kanssa tämä harjoitus meni hienosti, pystyi lähettämään sen aika kaukaa ja haki putken suun hienosti vaikka ne olivat täysin toiseen suuntaan. Aaronin kanssa harjoittelimme lopuksi vain suorilla putkilla, sillä sillä oli selvästi vaikeuksia tajuta mihin piti mennä.

21.11.2006 LÖYTÖKOIRA "PIMU"
Sain eilen aamupäivällä tiedon, että kesäpaikkamme pihalla juoksentelee kiltti, pieni valkoinen koira, joka on läpimärkä ja nälissään. Ajoin mökille ja löysin koiran,  joka antoi helposti ottaa itsensä kiinni. Toin sen kotiin ja esittelin pihalla Emille ja Aaronille ja koska niillä tuntui synkkaavan ihan hyvin toin koiran sisälle.

Koiralla oli kaulapanta, mutta siinä ei ollut mitään yhteystietoja eikä korvassa ollut tatuointia. Tämän jälkeen alkoikin armoton puhelinrumba. Soitin sinne sun tänne, mutta mihinkään ei ollut ei oltu ilmoitettu tälläistä koiraa kadonneeksi. Lähetin ilmoituksen myös karkurit.fi-sivuille. Päätin viedä koiran paikalliselle eläinlääkärille ja pyytää heitä etsimään mikrosirua. Koiralta löytyikin mikrosiru ja eläinlääkäri soitti kennelliittoon, jossa oikea henkilö oli kokouksessa. Hän sai kuitenkin toisen henkilön puhelimeen, mutta mikrosirunumerolla ei löytynyt yhtään koiraa!

Soitin ystävälleni, jolla on parson, sillä koira muistutti minusta parsonia tai jackrusselia. Hän laittoin ilmoituksen myös parsonien keskustelupalstalle ja siellä tultiin siihen tulokseen, että koira saattaa olla "wörkki", jonka jälkeen ystäväni soitti Suomen Jackrusselinterrit ry:n ja kysyi onko heillä mahdollisesti mitään tietokantaa, josta saisimme koiran omistajan selville. Hän lupasi palata asiaan, mutta koiran omistajaa ei tätä kautta löytynyt.

Päätin soittaa uudestaan kennelliittoon, jos saisin oikean henkilön kiinni. Kennelliitto oli jo mennyt kiinni, joten koira jäi meille yöksi. Se oli meillä kuin kotonaan: söi luita, lepäili sylissäni ja söi ruokansa keittiössä Emilin ja Aaronin kanssa. Aamulla soitin uudestaan kennelliittoon ja sieltä löytyi koiran omistajan tiedot. Koska tietoja ei voitu antaa minulle lupasi tämä kennelliiton ihminen soittaa koiran omistajalle ja hetken kuluttua koiran omistaja soittikin minulle. ke

Koira oli ilmeisesti edellisenä päivänä joko hypännyt tai tippunut veneestä ja oli siksi löydettäessä läpimärkä. Kysyin omistajalta miksi koira oli niin laihassa kunnossa ja näytti siltä, että olisi ollut monta päivää kateissa. Omistajan mukaan koira oli niin kova liikkumaan, että pysyi noin laihassa kunnossa.

Koira pääsi siis iltapäivällä omaan kotiinsa. Olen todella onnellinen, että löysimme koiran kodin, sillä kyseessä oli aivan valloittava tapaus!!! Jos kotia ei olisi löytynyt, niin olisin vakavasti harkinnut sen pitämistä itse. Todella kiltti koira,  tuli hienosti toimeen Emilin ja Aaronin kanssa kuin myös meidän pienten lasten kanssa. Ainoa "vika" minkä siitä löysin oli se, että se halusi nukkua yönsä meidän sängyssä kanssamme ja meillähän ei koirat kyllä sängyssä nuku. Yö meni sitten nostellessa koiraa takaisin lattialle.

19.11.2006 AGILITYKISOISSA
Aaron starttasi tänään ensimmäisenä kakkosluokan koirana. Mutkat menivät hieman pitkiksi, mutta muuten rata oli oikein sujuva. Harmillinen kielto tuli kepeiltä, jossa tuhraantui myös aikaa. Ennen keppejä oli hyppyeste ja siitä käännyttiin melkein 90 asteen kulmassa oikealle kepeille. En saanut Aaronia kääntymään tarpeeksi tiukasti kepeille ja se lähestyi keppejä niiden väärältä puolelta ja ehti työntämään nenänsä keppilinjan yli ja tästä kielto, tulokseksi 6,93.

Emilin rata oli huonoin rata PITKÄÄN aikaan, jota tuloksena hylky. Ensimmäinen moka tuli kun 6 esteellä tippui rima, keppien sisäänmeno oli tosi huono, yksi epäonnistunut takaaleikkaus josta kielto, yksi esteen ohitus, puomin alastulolta kontaktivirhe ja vielä yksi kielto....  mistäs tuohon voi sanoa :)   Positiivista oli, että kaksi vaikeata kohtaa (putki A:n alla sekä putki puomin alla) menivät loistavasti!

17.11.2006 VIHDOIN TREENAAMASSA
Agilityn ryhmätreenit loppuivat jo syyskuun toiseksi viimeisellä viikolla ja sen jälkeen emme ole ehtineet kertaakaan hallille treenaamaan. Tänään koitti koirille siis ilon päivä kun pakkasin lapset ja koirat autoon ja ajoimme Purinalle treenaamaan, paikalle saapui myös Satu Unna-tytön ja Hillan kanssa.

Yllättövän hyvin pystyi treenaamaan vaikka paikalla oli kolme lasta: 2v3kk, 1v3kk ja 9,5kk. Joona istui kiltisti vaunuissa katselemassa ja Jenna ja Unna pyörivät ympäri hallinpuoliskoa jossa treenasimme. Jenna ja Unna pääsivät myös suorittamaan hyppyesteen ja putken :)

Teimme ensin PITKÄN radan kahteen otteeseen. Molemmat pojat menivät tosi kivasti.  Emiln alastulokontaktit olivat ensimmäisellä kierroksellä sekä puomilla että A-esteellä vähän holtittomia eli se otti kontaktit mutta aika hilkulla oli. Toisella kierroksella käskytin sitten tarkasti kontaktit ja meno näytti jo paljon hallitummalta.

Seuraavana harjoituksena otimme pienemmän radanpätkän ja lopuksi vielä välistävetoharjoituksia. Ajattelin, että tämä harjoitus ei oikein sopisi Aaronille, mutta sehän suoriutui siitä tosi hienosti.

29.10.2006 AGILITYKISOISSA
Tänään oli taas agiiltystarttien vuoro. Emilin rata oli muuten hyvä, mutta toiseksi viimeiselle hypylle tuli kielto kun Emil meinasi karata A:n jälkeen suoraan putkeen kun rata taas jatkui taas oikealle hypylle. Tässä turhaastui myös aikaa, joten yliaikaa tuli kolmisen sekuntia.

Aaron oli tänään vaihteeksi ihan hyvässä vireessä. Ratavirheitä ei tullut, mutta aikaa tuhraantui kun se kävi kolmannen esteen jälkeen tervehtimässä tuomaria. Keinun suorituskin oli aika hidas, mutta muuten oikein sujuva rata.

23.10.2006 POJAT AGILITYKISOISSA
Aaron oli eilen hieman omituisella tuulella ja sitä oli hieman vaikea saada keskittymään agilityyn. Onneksi ennen starttia sain sen joten kuten vireeseen. Ensimmäiset 12 estettä menivätkin aika hyvin, seuraavan aidalta tuli kieltovirhe ja kepeiltä se poistui toiseksi viimeisestä välistä. Otimme kepit uudestaan alusta (olihan mahdollisuudet nollaan jo menneet) ja tähän tietysti tuhraantui aikaa melkoisesti. Loppuosa radasta meni taas ihan OK. Tulokseksi 33,47.

Emil teki ihan hienon radan lukien ohjaustani erinomaisesti, harmillisesti ensimmäisen keinun ylösmenokontaktilta tuli virhe ja yliaikaa kului 3,79. Hitaus on kyllä minun syytäni, sillä jalkani olivat aivan tönköt ja meno sen mukaista.  Tulokseksi 8,79.

25.09.2006 VIELÄ KISOISTA
Katselin aamulla netissä eilisen kisan tuloksia. Pääsimme Helmin kanssa sijalle 7/35 koko luokan nopeimmalla ajalla! Ilman harmillista A:n kontaktivirhetta olisimme olleet kirkkaasti kärjessä... jos ja jos!

Emilin tytär Freya sai eilen Arin ohjastamana toisen nollansa ykkösluokasta, ONNEA! Freyan tytör Inca puolestaan starttasi ensimmäisen kerran virallisissa kisoissa ja sai hienosti tuloksen.

24.09.2006 NELJÄN STARTIN PÄIVÄ AGILITYSSÄ
Edellisten kisojen jälkeen kirjoitin päiväkirjaan "Ensi kerralla sitten paremmin (huonommin kun ei oikein voi mennä....)" No, ei mennyt huonommin, mutta tuloksellisesti yhtä huonosti eli Emil ja Aaron ottivat molemmat hylyn. Emilin rata oli ihan mukavan haastava ja haastavista paikoista selvisimmekin hienosti, hylky tuli sitten helposta kohdasta kun Emil tuli kahden hyppyesteen välistä ja hyppösi sitten jälkimmäisen väärään suuntaan. Hylkyä lukuunottamatta kuitenkin erittäin hyvä ja vauhdikas suoritus :)

Aaron lähti radalle vauhdikkaasti. Kepien loppupäässä se jätti yhden esteen pujottelematta ja lähdin palauttamaan sitä alkuun. Sen mielestä pujottelu oli kuitenkin sen verran hauskaa, että se päätti pujotella koko matkan takaisin, joten siitä hylky. Radan loppupuolella sähläsimme vielä jossain, mutta muuten ihan iloista menoa.

Äkkiä kotiin syömään ja takaisin kisapaikalle. Pääsin ykkösluokkaan ohjaamaan Helmiä ja Hillaa Sadun loukattua itsensä. Helmi ja Hilla treenasivat samassa ryhmässä meidän kanssa kesäkauden, joten tiesin kyllä suunnilleen miten koirat toimivat radalle vaikka en niitä ennen ollut ohjannutkaan. Ennen starttia kävin kokeilemassa molemipien kanssa pari minuuttia ja siitä radalle. Hillan kanssa 10 rv (muurin palikat lensivät ja sähläsin kepeille ohjauksen). Helmin kanssa 5 rv A-esteen alastulokontaktilta. Molemmilla taisi ihanneaikakin alittua. Ihan kivasti meni tuolla harjoittelumäärällä :) Tytöt ovat kyllä nopeampia kuin meidän pojat, joten oli vähän vaikeuksia pysyä perässä, hauskaa kuitenkin oli!!!

23.09.2006 SYYSKAUDEN VIIMEISET OHJATUT TREENIT
Pojilla oli torstaina viimeiset ohjatut treenit vähään aikaan. Emme talveksi ottaneet ryhmäpaikkaa, joten harjoittelemme talven vapaavuorolla ja jatkamme taas keväällä ohjatuissa treeneissä.

Viimeiset treenit menivät ihan hyvin. Erityisen tyytyväinen oli Aaroniin, sillä se jaksoi hienosti mennä täyspitkän radan kolme kertaa noin tunnin aikana, rata ei vielä ollut erityisen helppo vaan siitä löytyi useampikin hieman hankala kohta.  Menimme ensin saman radan kahteen kertaan ja viimeisellä kerralla suoritimme radan toisin päin. Emil meni muuten ihan hyvin, mutta loikkasi ikävästi muutaman kontaktin yli...

Huomenna onkin sitten taas kisapäivä Purinalla!!

10.09.2006 EI OLLUT MEIDÄN PÄIVÄ AGILITYSSÄ.... KOLME HYLKYÄ
Lähtökohdat tämän päivän kisaan eivät ollet kovin lupaavat omalta osaltani. Joonalla on elämänsä ensimmäinen nuha ja viime yö oli "aika" rauhaton. Unta sain vain pari tuntia ja olo aamulla sen mukainen, radalle piti kuitenkin päästä.

Aaronin ensimmäinen rata oli aivan kauhea, radalle tuli aika kiire eikä se saanut rauhassa tottua hälinään, jota olikin poikkeuksellisen paljon, sillä kisat pyörivät kahdella radalla samanaikaisesti. Rata menikin ihan haaluiluksi. Toisen radan alku oli taas aika huono, mutta viidennen esteen jälkeen meno alkoi taas näyttää melko normaalilta.

Emilin rata olikin sitten aika haastava ja hylkyhän siitäkin tuli kun Emil ei mennyt puomille vaan sen alla olevaat putkeen. Loppuosa radasta menikin sitten oikein hyvin.

Ensi kerralla sitten paremmin (huonommin kun ei oikein voi mennä....)   ;-)

03.09.2006 AARON KAKKOSIIN :)
Aaron nousi tänään agilityssä 2-luokkaan Ojannon kisoissa!!! Ensimmäisellä radalla tuli puhdas ratasuoritus, mutta yliaikaa 1,73 sekuntia. Toisella radalla tuli sitten myös nolla ratavirhettä ja tällä kertaa pääsimme myös ihanneajan ali, joten saimme sen viimeisen kakkosluokkaan oikeuttavan siirtonollan. Aaron oli molemmilla radoilla jostain syystä aika hidas, mutta varmuus olikin sitten kohdollaan. Ensi viikonloppuna pääsemmekin sitten jo kokeilemaan taitojamme kakkosluokassa.

Illalla oli Emilin vuoro päästä kisaamaan. Radan alku oli haastava sillä ensimmäisen hyppyesteen jälkeen kepit olivat 90 asteen kulmassa oikealle, tämän jälkeen okseri ja sitten hauska viiden putken sarja. Radan keskivaiheilla oli vielä haastava hyppyjen sarja, joten odotukset radalle eivät ollet kovin korkealla. Emil tiputti ensimmäisen riman (Emil tosi, tosi, tosi harvoin tiputtaa rimoja), mutta muusta radasta selvittiin sitten virheittä ja ihanneaikakin alittui 12,52 sekunnilla. Tulokseksi siis 5. Aika olisi riittänyt toiselle sijalle, joten vähän jäi tuo tippunut rima harmittamaan.... hyvä päivä kuitenkin kaiken kaikkiaan :)

02.09.2006 KUULUMISIA
Koko elokuu vietettiin aika rauhallisissa merkeissä. Koirat ovat jääneet aika pienelle huomiolle, sillä kipeän jalkani kanssa oli täysi työ saada arki pyörimään kahden pienen lapsen kanssa. Nyt jalka on kuitenkin taas lähes entisensä ja pääsimme vihdoin viime torstaina agilitytreeneihinkin parin kuukauden tauon jälkeen.

Molemmilla pojilla oli vähän liiankin meno päällä treeneissä, mutta kaikista eniten ruosteessa taisin olla minä ohjaukseni kanssa. Kun suurimmat höyryt saatiin purettua niin menokin parani. Huomiseksii olen ilmoittanut Aaronin kahdelle radalle ja Emilin yhdelle ja seuraavana sunnuntaina molemmilla on kaksi rataa tiedossa :)

Joona oppi konttaamaan muutama viikko sitten. Koirat eivät enää jaksa ihmetellä liikkuvia vauvoja, mutta Joonan mielestä on ihanaa kun se pääsee konttaamaan koirien viereen ja upottamaan sormensa niiiden turkkiin. Koirien vesikupissa on muuten tosi kiva uittaa kättä... montakohan kertaa paita on vaihdettu kun hiha on ollut kyynerpäähän asti märkä :)

14.08.2006 KOIRATON VIIKONLOPPU
Koirat olivat perjantai illasta sunnuntai iltaan vanhemmillani hoidossa mökillä. Tuttuun tapaan ne nautiskelivat uimisesta ja vapaana olemisesta.

Aaronin leikkauksesta on kulunut kolme viikkoa. Leikkaushaavasta ei ole enää viikkoon näkynyt jälkeäkään ja muutenkin Aaron tuntuu voivan erinomaisesti.

Agilitytreenit alkoivat jo kaksi viikkoa sitten, mutta emme vielä ole päässeet treeneihin ja tämäkin viikko uhkaa vielä jäädä väliin. Toivottavasti ensi viikolla vihdoin pääsemme!

01.08.2006 KUULUMISIA
Aaronin leikkauksesta on mennyt viikko. Otin eilen kaulurin pois, eikä Arska ole kiinnittänyt mitään huomiota leikkaushaavaan, joten tuskin se sitä kovinkaan paljon häiritsee. Haava on todella siisti, nyt se näyttää lähinnä pintanaarmulta! Haavahan suljettiin kudosliimalla, joten meidän ei tarvitse edes mennä tikkien poistoon.

Agiltytreenit alkavat tällä viikolla, mutta ainakin tämä viikko jää meiltä väliin. Aaron on kuitenkin vielä toipilaana enkä minä pysty juoksemaan jalallani, joten Emilkään ei pääse treeneihin. Katsotaan jospa ensi viikolla pääsimmme hiljakseen taas aloittamaan treenejä.

26.07.2006 TOIPILASKUULUMISIA
Eilisilta oli Aaronille hieman vaikea kauluri päässä, eihän se ole koskaan aikaisemmin joutunut sellaisen kanssa elämään. Se tärmäili huonekalujen kanssa ja puiden oksien kanssa ulkona ja jäi aina pelästyneenä seisomaan paikalleen kun se oli vielä aika tokkurainen lääkityksestä. Yö meni onneksi ihan hyvin. Aamulla ei se ensiksi suostunut syömään, se jäi vain kupin viereen valittamaan. Loppujen lopuksi syötin sille nappulat kädestä. Vesikupista juominenkaan ei ensiksi onnistunut ilman avustusta, onneksi se kuitenkin  keksi nopeasti miten homman saa toimimaan.

Jenna oli vuorokauden verran hoidossa, jotta Aaron saisi olla ensimmäisen illan olla rauhassa kotona tokkuraisena. Tänään Jenna sitten kotiutui ihmettelemään Aaronin kauluria. Muutaman kerran se on yrittänyt koskea kauluriin, mutta jättää sen onneksi pyynnöstä rauhaan ja menee sitten halaamaan Aaronia ja lohduttamaan kun Aaron on pipi :)

25.07.2006 AARON LEIKATTIIN
Aaron kastroitiin tänään. Tälläiseen ratkaisuun päädyttiin, koska stressiherkkä koira vahvalla sukupuolivietillä on lähes mahdoton yhdistelmä. Leikkauksen myötä saamme toivottavasti ainakin pahimmat stressaamiset pois. Nyt täytyy viettää pari viikkoa hieman rauhallisemmissa merkeissä, jotta leikkaushaava ehtii parantumaan.

Puolitoista viikkoa sitten ollut Helsingin kesänäyttely jäi siis Aaronin viimeiseksi näyttelyksi. Aaron esiintyi ihan tyylikkäästi ja sai tulokseksi AVO ERI/2, PU-2. Arvostelu kuulosti muuten ihan Aaronilta, mutta kohta "hieman vaalea karva"lähinnä nauratti. Aaron on yksi tummimmista tuntemistani tollereista, kyseessä on varmasti jonkinnäköinen kirjausvirhe :)

Elokuun loppupuolella pääsemme todennäköisesti taas kisaamaan agilityssäkin, jos pystyn itse juoksemaan. Väänsin aika ikävästi jalkapöytäni mökillä ja nyt jalka on turvonnut ja erittäin kipeä, toivottavasti se ehtii kuukaudessa parantumaan.

11.07.2006 MÖKKEILYÄ
Viimeinen viikko on mennyt enemmän tai vähemmän mäkkeillessä. Ensin vietimme muutaman päivän vanhempieni kesäpaikassa, kävimme kotona kääntymässä ja vietimme pari päivää Hauholla.  Lämpömittari on näyttänyt sen verran korkeita lukemia, että pojat ovat nauttineet suunnattomasti kun ovat päässeet uimaan meressä ja järvessä.

29.06.2006 HAU OPEN
Eilen oli kyllä niitä päiviä, että olisi pitänyt vain jäädä kotiin... mikään ei oikein sujunut. Joonan päivärytmi oli ostosreissun jälkeen hieman sekaisin ja meinasin jo jättää menemättä koko HAU openiin kun Joona nukkui niin myöhään. Se heräsi sitten viime hetkellä ja päätin lähteä kauhealle kiireellä, soitto matkalla Sadulle, että ilmoittaa meidät ettemme myöhästy.  Olimme paikalla klo 18.30 ja Aaronin kanssa pääsimme radalle joskus 20.40 ja Emilin kanssa hetkeä myöhemmin!!!. Joonahan oli siinä vaiheessa jo ihan tympääntynyt koko hommaan, iso kiitos Tiinalle ja Sadulle Joonan kanssa auttamisesta!

Aaronin ratasuoritus oli aika kauhea. Se suoritti virheettömän radan kolmanneksi viimeiselle esteelle asti (radalla 23 estettä), jossa tuli sitten hylky. Suoritusaika olisi kyllä ollut varmaan noin 15-20 sekuntia yli ihanneajan kun tyyppiä kiinnosti taas hajut enemmän kuin agility.

Äkkiä vaihtamaan koiraa ja Emilin kanssa radalle. Parin ensimmäisen esteen jälkeen Emilin vauhti hiipui kummasti ja kolmanneksi viimeisellä esteellä puomilla huomasin sen hieman taas varovan toista etujalkaansa. Opetin ohjauksen, mutta Emil suoritti kuitenkin kaksi viimeistäkin hyppyestettä. Tulokseksi 5 vp (ilmeisesti puomin alastulokontakti, jota en enää ohjannut kunnolla) ja yliaikaa 3,93 sekuntia, tulokseksi siis 8,93, jolla olimme sijalla 6/40.

Emilin jalka paranee taas todennäköisest levolla. Olen kieltänyt Emililtä palloleikit yms. rajut leikit koska tälläisten leikkituokioiden jälkeen se on viimeisen vuoden aikana alkanut varomaan toista etujalkaansa ja vaiva menee sitten levolla ohi. Toissapäivänä sille taas ehdittiin heittämään palloa, ennen kuin ehdin väliin, en tosin ollut huomannut jalan kipeytyneen. Onneksi vaiva ilmaantuu vain tälläisten rajujen leikkien jälkeen, eikä esim. agility tuo vaivaa esiin.

Emilillä oli eilen 7-vuotissynttärit :) Kylläpä aika rientää! Meidän "vauva" Aaronkin on jo 4,5-vuotias...

25.06.2006 JUHANNUS
Vietimme rauhallisen juhannuksen vanhempieni kanssa mökillä. Emil ja Aaron nauttivat kun saivat taas ulkoilla niin paljon kuin halusivat ja saivat illalla vielä herkkuluut kaluttavaksi.

Aaron on kyllä joskus vähän pöhkö. Vanhempani, Simo, Jenna & Emil lähtivät tekemään pienen retken veneellä. Minä jäin syliini nukahtaneen Joonan kanssa rannalle odottamaan ja ajattelin, että Aaron saa jäädä meidän kanssa kun se ei oikein tykkää hypätä veneeseen ja on veneessä paljon rauhattomampi kuin Emil (tykkää kyllä lla veneessä, mutta ei oikein malta pysyä paikallaan). Vene lähti laiturista ja hetken kuluttua Aaron hyppäsi laiturilta veteen ja lähti uimaan veneen perään. Yritin huutaa, maanitella ja käskeä sitä takaisin, mutta se ei välittänyt minusta yhtään. Se joutui tekemään oikein kunnolla töitä uidessaan veneen virrassa, mutta sitkeästi se ui veneen perässä. Vene eteni jonkin matkaa, koska kaikki luulivat Aaronin kääntyvän pian takaisin. Loppujen lopuksi veneen oli kuitenkin tultava takaisin laituriin, jotta Aaronkin pääsi kyytiin, sillä ainoa kohta, josta pystyy nostamaan koiran veneeseen on takaosassa, jossa vaaralliset potkurit pyörivät. En olisi kyllä uskonut, että se lähtee noin venee perään, varsinkin kun MINÄ seison laiturilla, on se nimittäin yleensä sellainen "mammanpoika"

21.06.2006 EMIL AGILITYKISOISSA
Emil starttasi tänään toisen kerran agilityn kolmosluokassa tuloksena 0,74, sijoitus 7/26. Aikaa turhaantui ainakin kahdessa kohdassa. Radan loppupuolella meinasin ohjata Emilin väärälle esteelle ja se joutui tekemään pienen kaarroksen ja loppusuorasta tuli aika hidas kun itse ajauduin kolmanneksi viimeisenä esteenä olleen putken väärälle puolella ja Emilin vauhti loppui kun seinään sen tulessa putkesta. Muuten oikein sujuva rata!

20.06.2006 AARON AGILITYKISOISSA
Aaron starttasi eilen Porvoon iltakisoissa, lämpöä oli vielä ilta kahdeksan jälkeen noin 25 astetta! Liekö kuumuus vaikuttanut, mutta Aaron oli aika perästävedettävää mallia. Ratavirheitä ei tullut, mutta yliaikaa sitäkin enemmän 11,67 sekunttia, tuloksena siis 11,67. Tosin siitä ainakin 5 sekuntia tuli keinulta kun Aaron jäi keinun puoliväliin haistelemaan jotain. Vauhtia ei ollut ollenkaan, mutta täytyy olla tyytyväinen ratavirheettömään suoritukseen. Seuraava virallinen kisa taitaakin olla vasta elokuun puolella.

16.06.2006 KEVÄTKAUDEN VIIMEISET OHJATUT TREENIT
Eilen oli poikien kevätkauden viimeiset ohjatut treenit, seuraavat treenit ovat vasta elokuun alussa. Syksyllä onkin sitten helpompi lähteä treeneihin kun Joonankin voi jättää hoitoon. Yllättövän hyvin treenit ovat kyllä Joonankin kanssa menneet, mutta siitä kuuluu iso kiitos myös Sadulle, joka on viihdyttänyt Joonaa minun ollessa radalla.

Eilisin treenien teemana oli hankalien kohtien ohjaus pääasiassa hyppyesteillä rakennetulla radalla (kuva ei taida ihan vastata oikeata,mutta suunnilleen noin...). Teimme ensin 11 esteen radan (mustat numerot). Emil suoritti radan hienosti ja virheettömästi ensimmäisellä yrityksellä. Toisella kerralla tuli rimat alas esteillä 6 ja 8. Tosin 8 esteen riman pudotus johtui oman ohjaukseni myöhästymisestä kun yllötyi riman tippumisesta 6 esteellä. Emil tiputtaa rimoja TOSI harvoin ja yllätyin kuin kuulin riman tippuvan... tosi fiksua ohjaajalta!

Etukäteen ajattelin, että tämä ei ole oikein Aaronille sopiva rata, mutta yllättävän hyvin sekin radasta suoriutui. Aaronia pitää tälläisillä radoilla kyllä ohjata huomattavasti perusteellisemmin kuin Emiliä ja virheistä saan pääosin kyllä syyttää itseäni kun en aina muista ohjaavani Aaronia.

Toinen radanpätkä oli 10 esteen mittainen (punaiset numerot). Emil suoritti taas virheettömän radan :) Kyllähän noissa sen ratasuorituksissa aina parantamisen varaa on, mutta kiva kuitenkin kun suoritusvarmuutta löytyy. Aaronkin teki virheettömän, tosin hieman hitaan suorituksen. Täytyy kuitenkin olla tyytyväinen kun sillä oli taas pienen tauon jälkeen selvästi kivaa treeneissä.

09.06.2006 AGILITYTREENIT
Poikien eiliset agilitytreenit eivät menneet ihan putkeen. Otin ensin Emilin ja ihmettelin kun se oli tosi hidas, hetken kuluttua huomasin sen ontuvan toista jalkaansa ja sen treenit loppuivat sitten siihen.

Aaron suoritti kaksi ensimmäistä estettä hyvin ja rupesi haistelemaan ensin maata ja sitten nenä pystyssa ilmaa, otin uudestaan alusta ja taas sama juttu. Koira pois radalta ja kiinni seinään odottelemaan. Pienen "jäähyn" jälkeen homma rupesi jo toimimaan taas paremmin ja selvisimme radasta ihan OK suorituksella. Kaukana oltiin vielä siitä huippusuorituksesta, mutta päästiin sentään radan ympäri ilman turhia haisteluja.

Joonakin oli treeneissä mukana, kiitos Satu hoitoavusta!

Tänään vietinkin sitten aikaa Euroopan voittaja näyttelyssä turistina Joonan kanssa. Oli kiva taas pitkästä aikaa jutella tolleri-ihmisten kanssa ja nähdä uusia koiriakin. Onnea kaikille päivän menestyjille!

06.06.2006 LOMALLA
Emil ja Aaron viettivät viime viikolla lomaa vanhempieni kanssa mökillä meidän muiden lomaillessa Portugalissa. Pojat olivat nauttineet kovasti kun saivat pienen hengähdystauon lapsista ja saivat olla huomion keskipisteenä. Saimmekin takaisin kaksi oikein hyvin ulkoilutettua ja uitettua koiraa, jotka olivat selvästi tyytyväisen väsyneitä :)

25.05.2006 POJAT AGILITYKISOISSA
Emil ja Aaron starttasivat tänään Ojangon agiltykisoissa. Urakan aloitti Emilin ensimmäinen kolmosluokan kisa, joka oli hyppyrata. Kolmannella esteellä tuli pieni esteen ohitus, josta kielto, mutta muuten virheetön rata ja ihanneaikakin alittui 10 sekunnilla. Tuloksena siis 5 vp ja sijoitus 18/30. Olin tosi tyytyväinen Emilin, sillä se luki ohjaustani tosi hyvin ja vauhtiakin oli ihan kiitettävästi.

Aaronin luokka olikin heti seuraavana. Sillä pyöri ihanat tytöt niin kovasti mielessä, että tiesin jo radalle lähtiessäni, että hyvää ei seuraisi. Ensimmäiset kymmenen estettä pääsimme kuitenkin virheittä kunnes Aaron rupesi haistelemaan maata. Taas muutama este ja sama juttu. Loppusuoralla oli kolmen esteen sarjaeste, jossa tuli kielto viimeiseltä esteeltä enkä jaksanut enää lähteä korjaamaan sarjaesteen alusta, joten kävelimme pettyneenä radalta pois. Mitähän tuon Romeon kanssa oikein tekisi....

18.05.2006 AGILITYTREENIT
Tänään oli taas agilitytreenien vuoro. Emil oli vauhdissa radalla, mutta myös radan ulkopuolella, jossa se haukkui ärsyttävästi muiden mennessä rataa. Jostain syystä sillä oli myös hirveä halua osallistua toisen ryhmän treeneihin. Mikä lie sitä vaivasi, mutta radalla se keskittyi kuitenkin omaan suoritukseensa ja meni taas tosi hienosti. Joko sille on tullut lisää vauhtia tai sitten oma vauhtini on hidastunut...

Aaronia ei tänään olisi agility voinut vähempää kiinnostaa. Se oli aivan eri koira verrattuna viime viikon treeneihin, jossa se oli huippuhyvä. Tänään maassa olevat hajut kiinnostivat enemmän kuin esteiden suorittaminen.  Ärsyttävää kun ei koskaan tiedä millä tuulella arvon herra mahtaa olla!

Alla kuva päivän helpohkosta treeniradastamme, jonka suoritimme kahdessa osassa. Emilin kanssa tein persjätön esteiden 5 ja 6 välissä kun taas Aaronin kanssa siinä piti valssata, mutten ohjasin radan molemmille samalla tavalla. Emilille saatiin hieno tiivis käännös tuohon kohtaan kun rupesin tekemään persjättöä jo ennen vitosestettä ja Emil pystyi jo viitoshypyn päällä kääntämään itsensä kutosesteelle päin.

14.05.2006 METSÄTREENIT
Perjantai iltana Aaron pääsi piiiiiiiitkästä aikaan tekemään hakuruutua. Eeva tuli auttamaan ja "häiriöhenkilöksi." Tein ensin itse Aaronille hakuruudun meidän dameilla ja Aaron toi kivasti 5/7 damia, jotka pyysin hakemaan. Vaihdoimme paikkaa ja Eeva teki Aaronille pienen hakuruudun heidän siipidameillaan ja heittodamiksi meidän dami. Ruudusta tuli kaikki pyytämäni 6/7 damia ja olin tosi tyytyväinen kun hakuintoa riitti vaikka välillä piti tehdä vähän enemmän töitä damin löytämiseksi.

Matkassa oli myös yksi sulatettu vaakku, sillä Aaron ei ole nähnyt "riistaa" varmaan noin vuoteen. Jätin Aaronin istumaan, kävelin vähän matkaa, jätin vaakun itseni ja Aaronin väliin ja pyysin sitä tuomaan. Se haistoi vaakkua, mutta ei nostanut. Odotin hetken ja kehoitin uudestaan hakemaan ja johan se vaakkukin sieltä tuli. Sen jälkeen se olikin jo oikein hyvä kaveri ja sitä oikein tyrkytettiin namin toivossa :)   Kiitos Eeva avusta!

12.05.2006 AGILITYTREENIT
Viime viikolla jouduimme jättämään treenit väliin, mutta eilen onneksi taas päästiin. Saimme jopa treenata suhteellisen rauhassa kun Joona päätti nukkua tunnin unet juuri sopivaan aikaan :)

Teimme ensin yhdeksän esteen vauhdikkaan radan, joka meni molemmilta oikein hyvin. Varsinkin Aaronin kohdalla hämmästyin kovasti sitä kuinka hyvin se irtosi minusta. Toisen ratapätkä oli sitten 16 esteen mittainen ja sekin meni oikein mainiosti lukuun ottamatta radan toiseksi viimeisintä estettä, jossa olin itse AINA väärässä paikassa. Tälläkin radalla sain huomata, että molemmat pojat irtoavat huomattavasti paremmin kuin ennen. Jännä oli myös huomata, että Aaronia voi nyt ohjata lähes samalla tavalla kuin Emiliä eli ei todellakaan tarvitse olla saattamassa joka esteelle!

Tällä viikolla lähti ilmoittautuminen Helatorstain kisoihin, joten saadaan korkattua Emilin kanssa kolmosluokka :)

29.04.2006 AGILITYTREENEISSÄ
Emil ja Aaron pääsivät torstaina taas pitkästä aikaan ohjattuihin agilitytreeneihin, edellinen kerta taisi olla syyskuun loppupuolella. Mukava ryhmä, jossa on meidän poikien lisäksi jopa neljä muuta tolleria: Satu, Helmin ja Hillan kanssa, Esa Nellin kanssa sekä Mari Rommin kanssa. On ryhmässä pari "väärän" rotuistakin, mutta kaikki kuitenkin maxi-koiria. Kouluttajana ryhmässämme on Keijo Savioja, mutta eilen ryhmää vetikin Anne Savioja.

Teimme kaksi noin kymmenen esteen rataa. Molemmilla pojilla oli kivasti intoa, mutta myös tarkkuutta löytyi. Samaa ei kyllä voi sanoa ohjaajasta, joka oli välillä ihan pihalla ohjauksissaan... huomaa, että ei ole vähään aikaan agilitytreeneissä ollut! Tietysti harjoittelua saattoi hieman häiritä rataan tutustumisen aikana sylissä ollut Joona-vauva :-)

Hauskaa VAPPUA kaikille!

16.04.2006 PITKÄSTÄ AIKAA KISAAMASSA
Aaron pääsi muutaman kuukauden tauon jälkeen agilitykisoihin. Itse asiassa edelliset treenitkin olivat viime marraskuussa... ei ehkä parhaat mahdolliset lähtökohdat kisaan, mutta kun vapaaaikaa on vähän niin on ainakin yrittävä.

Aaron kävi ensin hieman kierroksilla, mutta sain harjoitusesteillä sen kuitenkin keskittymään agilityyn ja unohtamaan hajut ja muut paikalla olevat koirat. Rata lähti kivasti liikkeelle, vauhtia oli riittävästi ja pääsimmekin noin puoleenväliin asti ennen ensimmäistä kieltoa (minä sähläsin ohjauksessa ja Aaron pysähtyi esteen eteen), radalle tuli vielä toinenkin kielto, mutta pääsimme kuitenkin alle ihanneajan ja tulokseksi näin ollen 10 ratavirhettä ja sijoitus 21/56. Täytyy olla tyytyväinen!

Toukokuussa teemme varmasti Aaronin kanssa muutaman startin ja Emilkin pääsee tekemään kisadebyyttinsä kolmosluokkaan todennäköisesti toukokuun loppupuolella :-)

02.04.2006 LISÄÄ TREENAILUA
Viime viikon lauantaina otin vain Aaronin ja Joonan mukaan ja lähdimme taas kuuntelemaan haulikon pauketta ja tekemään vähän noutoja. Joona on ainakin todettu paukkuvarmaksi, sillä se nukkui koko treenien ajan vaunuissa välittämättä paukkeesta. Tällä kertaa treenaamassa olivat Eeva, Jussi, Wellu ja Löwe sekä Tiina, Nekku ja Taika. Aaronin osalta paukkutreenit menivät ihan kivasti, mutta sen kaksoismarkkeerauksista ei sitten ole paljon sanottavaa.... ei tainnut ajatukset olla ihan kasassa!

Tänään olimme sitten taas paukuttelemassa, mukana tällä kertaa Jussi ja Wellu sekä Ari, Mari, Fanny, Ida, Freya ja Inca. Tällä kertaa Ari kävi viemässä muutaman siipidamin metsään Aaronin katsellessa. Tämän jälkeen olimme Jussin vieressä kun hän ampui haulikolla ja Aaron pääsi noutoon. Kolme paukkua ja kolme onnistunutta noutoa! Aaron reagoi vielä paukkuihin, mutta pääasia on, että se ei mene toimintakyvyttömäksi vaan saa homman hoidettua :-)

19.03.2006 TREENAILUA
Sivujen päivitystahti ei ole tänä vuonna ole ollut kovinkaan hurja, siitä pitävät huolen Jenna ja Joona. Tekemisestä ei ole pulaa kun talossa asustaa yksi vilkas 1v 7kk vanha tyttö ja yksi 7 viikon ikäinen vauva :-)

Tänään kuitenkin pakkasin koirat ja lapset autoon ja suuntasimme Nevakseen pienimuotoisiin treeneihin. Paikalla olivat meidän lisäksi treenaamassa Wellu ja Löwe sekä Löwen sisko Pipsa. Aaron pääsi pitkästä aikaan kuuntelemaan haulikon pauketta ja olin siihen tosi tyytyväinen, haulikon pauke ei aiheuttanut mitään suurta reaktiota vaikka se oli jo ihan ampujan vieressä... jee!

27.02.2006 ARKEA
Koirat ovat saaneet ulkoilla ihan kivasti kun Simo oli kolme viikkoa kotona isyyslomalla. Isyysloman loputtua ulkoilua taitaa olla luvassa taas vähän vähemmän kun yksin on vaikea lähteä kahden pienen kanssa ulos, varsinkin kun vauvalla ei vielä ole mitään selkeää päivärytmiä. Onneksi illallakin näkee jo ulkoilla suhteellisen myöhään ja voin ulkoilla niiden kanssa Simon tullessa töistä kotiin.

Aaronilla on alkanut karvanlähtö ja kun Aaronilta lähtee karvaa sitä todella lähtee! Kaiken lisäksi sillä taitaa olla karvaa enemmän kuin keskivertotollerilla, karvaa on harjaamisesta huolimatta joka paikassa....

28.01.2006 ODOTUS PÄÄTTYNYT :-)
Pikkuinen prinssimme (3575 g, 51 cm) syntyi eilen aamulla kello 03.59. Kaikki meni hienosti ja kotiuduimme sairaalasta jo tänään. Emil ja Aaron ottivat tulokkaan vastaan oikein hienosti ja rauhallisesti. Nyt sitten opetellaan arkea kahden aikuisen, kahden lapsen ja kahden koiran taloudessa :-)

22.01.2006 ODOTTELUA...
Laskettu aikani tuli ja meni.... odottelu siis jatkuu edelleen.

Ulkona on viimeiset päivät ollut melkoinen pakkanen, mutta olemme onneksi saaneet ulkoiltua jopa enemmän kuin muutamana aikaisempana viikkona. Pakkanen ei häiritse Aaronia ollenkaan, mutta Emil on sen verran "hienohelmatassu," että on koko ajan irrottamassa jääpaakkuja tassuistaan.